Pörssipäivä

Tänään kauppaa käytiin Helsingin pörssissä varsin laiskasti, kun maailmalta ei markkinoita heitteleviä uutisia kantautunut. Verkkainen 850 miljoonan markan osakevaihto ei jaksanut innostaa hex-yleisindeksiä enää uuteen ennätykseen ja samalla seitsemän päivää kestänyt nousuputki katkesi. Päätöslukemat asettuivat 5242 pisteeseen, jossa "laskua" oli äärimmäisen niukat 0,03 prosenttia. Myös muualla Euroopassa pörssi-indeksien liikkeet jäivät vaisuiksi, mutta suunta oli enimmäkseen lievästi ylöspäin. Moskovassa kurssit olivat sen sijaan kolmen prosentin laskussa.

Motorolan toisen vuosineljänneksen tulos putosi jyrkästi Aasian aiheuttamista kysyntäongelmista johtuen, vaikka peittosikin analyytikkojen odotukset. Nokian kurssi ei amerikkalaisen kilpakumppaninsa ongelmista hätkähtänyt, vaikka noin neljännes Nokian liikevaihdosta kertyykin Motorolalle ongelmia aiheuttaneen Aasian alueelta. Nokian ensimmäiset kaupat tehtiin Wall Streetin tiistaista päätöstasoa seuraillen 430 markan tuntumassa, josta kurssi hivuttautui Kiinasta saadun tilauksen myötä hiljalleen ylöspäin. Nokialle vaatimattomalla 400 miljoonan markan vaihdolla kurssi päätyi lopulta 0,4 plussalle 435 markan yläpuolelle.

Keskiviikon uutisannista vastasi huhtikuun alussa pörssilistalle siirtynyt HK Ruokatalo, joka toteutti laajentumispyrkimyksiään ostamalla 80 prosenttia virolaisesta AS Rakvere Lihakombinaatista. Baltian johtavan lihanjalostusyhtiön kauppahinnan ilmoitettiin olevan 190 miljoonan markan suuruusluokkaa. HK Ruokatalon kurssi nousi uutisten vauhdittamana ylimmillään 210 markkaan, mistä taipui vajaan kolmen prosentin nousun päätteeksi 200 markan päätöstasolleen. Toimialaindeksi jäi kuitenkin prosentin verran miinukselle, kun Hartwall putosi kolmisen prosenttia 173 markkaan.

Investointipankki Lehman Brothersilta saatu ostosuositus piristi Metran B-osakkeen kurssia vajaalla parilla prosentilla 185 markkaan, mutta varsinaista ostoryntäystä se ei aiheuttanut. Rauma ja Outokumpu parantelivat kurssejaan myös parilla prosentilla, mutta muut metalliyhtiöt eivät ostajia liiemmin houkutelleet.

Virolaispankkien alamäki taittui Venäjällä jatkuneista ongelmista huolimatta. Ohispankki vahvistui lähes viisi ja Hansapankki reilut pari prosenttia.

New Yorkissa osakkeet avautuivat hienoisesti nousevin kurssein. Ensimmäisen tunnin jälkeen Dow Jones osoitti 0,4 prosentin parannusta. Tulostaan esitellyt Motorola oli loivassa alamäessä, kun kolmannelle neljänneksellekään ei voittoja yhtiön johdon taholta luvattu.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat