Pörssipäivä

Helsingin pörssissä kauppaa käytiin tänään varsin verkkaisesti, sillä Yhdysvaltojen keskuspankin kokouksen odottelu piti sijoittajat tarkkailuasemissa. Koronlaskuun tuudittautuneet sijoittajat tyytyivät korjailemaan salkkujaan vaatimattomalla 680 miljoonalla markalla. Hex-indeksille kirjattiin lopulta 4 263,62 pisteen päätöstaso, missä miinuksia prosentin verran. Painorajoitetun portfolioindeksin mukaan päivä ei sen sijaan ollut niin synkkä, sillä sen perusteella osakkeet sinnittelivät lähes paikoillaan.

Hex-indeksi heittelehti levottomasti lähinnä Nokian aaltoilun ansiosta. Nokian kurssi kohosi ylimmillään 426,5 markkaan kannustaen yleisindeksinkin mukavasti jo plussan puolelle. New Yorkin mollivoittoinen avaus lannisti kuitenkin Nokian nousutoiveet ja pörssin sulkeutumiseen mennessä Nokian A-osake oli valunut parisen prosenttia maanantain päätöstason alapuolelle 419 markkaan.

Ensimmäisiä kaupankäyntipäiviä lukuunottamatta pirteästi esiintynyt JOT Automation päätyi 108 markkaan, missä kallistumista oli vajaat viisi prosenttia. Päivän vaihtokakkonen Helsingin Puhelin vahvistui parisen prosenttia 230 markkaan.

Päivän nousijana kunnostautui Raisio, joka sai uutta puhtia Credit Suisse First Boston -investointipankin "vahva osto" -suosituksesta. CSFB:n mukaan Benecolia on mahdollista löytää amerikkalaisten kauppojen hyllyiltä jo seuraavan puolen vuoden aikana, mikä pisti sijoittajiin liikettä. Reilun kymmenen prosentin pyrähdys nosti Raision kurssin 75 markkaan vetäen samalla elintarvikeindeksin neljän prosentin nousuun.

Metran tuore tulosvaroitus konsernin suurimman toimialan Wärtsilä NSD:n kuluvan vuoden tuloksen jäämisestä ennakoitua heikommaksi ei sijoittajia yllättänyt. Sijoittajia lohdutti muiden toimialojen odotetun kaltaiset kehitysnäkymät sekä koko konsernin tuloksen ennakoitu parantuminen kuluvana tilikautena. Aasian vaikeasta markkinatilanteesta oltiin jo tietoisia, eikä Metroja rokotettu kuin parilla prosentilla. Molemmat osakesarjat päätyivät aavistuksen sadan markan yläpuolelle. Muista metalliyhtiöistä Outokummun kurssilasku jatkui neljällä prosentilla päätöstason laskeuduttua 44 markan alapuolelle.

Tulostensa hiipumisesta jo aiemmin ilmoittaneet Hartwall ja Cultor eivät vieläkään päässeet piinasta. Perjantaina osavuositulostaan esittelevän Hartwallin tyly kohtalo oli pudota taas parisen prosenttia alemmas 63 markan tuntumaan. Cultorin likvidimpi II-osake hinnoiteltiin niinikään pari prosenttia halvemmaksi 48 markkaan.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat