Mainos

Pörssipäivä

Keskiviikon pörssipäivästä piti ennakkoarvailujen mukaan tulla negatiivissävytteinen, mutta toisin kävi. Yhdysvaltain keskuspankin johtajan Alan Greenspanin näkemykset Aasian vaikutuksista Yhdysvaltain talouteen eivät sijoittajia juurikaan huolettaneet, vaikka Greenspan ennakoikin osakekurssien pitkällä tähtäimellä jopa laskevan.

Korkomarkkinoilla lausuntoihin petyttiin, sillä koronlaskua ei ilmeisestikään ole tiedossa. Pitkät korot nousivatkin kaikkialla Euroopassa pörssikurssien palatessa takaisin nousuun tiistain laskun jälkeen.

Kotimaassa vauhtia pörssin ylämäelle saatiin Aasian ja Euroopan pörssien vahvistumisesta, vahvoista tulosjulkaisuista sekä kolmisen penniä kallistuneesta Yhdysvaltain dollarista. Hex-yleisindeksi nousi lopulta 0,8 prosenttia hätyytellen 4044 pisteen lukemallaan taas ennätystä.

Partekin ja Valmetin odotettua paremmat tulokset ja valoisat näkemykset kuluvan vuoden menestymisestä nostivat kummankin yhtiön osakkeita reippaasti.

Partekin tuloksen kolminkertaistuminen 570 miljoonaan markkaan sekä 100-vuotisjuhlan kunniaksi maksettava ruhtinaallinen neljän markan osinko nostivat osakkeen ylimmillään 93 markkaan. Tiistaina kauppaa tehtiin 89 markalla.

Valmetin pysyminen miljardikerhossa ja yhtiön 3,5 markan osinko otettiin pörssissä lämpimästi vastaan. Osake palasi takaisin tammikuun alun hintoihin eli 80 markan yläpuolelle, mikä merkitsee lähes kuuden prosentin kallistumista. Viimeiset kaupat Valmetilla tehtiin 81 markalla.

Syklisten osakkeiden tuleminen näyttää aina vain todennäköisemmältä, sillä moni välittäjä on täyttänyt salkkunsa yhä tukevammin metsä- ja metallipapereilla.

Keskiviikko toi kokonaisuutena metalliyhtiöiden osakkeille vajaan prosentin ja metsäyhtiöille 2,3 prosentin kallistumiset. Metsäyhtiöistä UPM kiri ylimmillään taas 140 markan yläpuolelle käytyään loppupäivästä maltillisemmalla 138,5 markan tasolle.

Kaupankäynti kohosi Meritan ja Nokian ansiosta reiluun 1,3 miljardiin markkaan. Torstaina tuloksestaan kertova Merita keräsi vaihtoa lähes puolella miljardilla markalla kolmisen prosenttia kallistuneeseen hintaan. Nokiaa kaupattiin suurin osa päivästä 540 markan tuntumassa. Loppupäivästä hinta asettui 538 markkaan. Päivän kuuma nimi oli edelleen TT Tieto, jonka viime viikkojen huima nousu jatkui keskiviikkona neljällä prosentilla.

Yhdysvalloissa osakkeet palasivat varovaisesti nousuun tiistain laskupäivän jälkeen. Ensimmäisellä tunnilla veturina toimivat tekno-osakkeet, mutta myös teollisuusosakkeet lähtivät nousuun. Nokian tiistaisesta 98 dollarin tasosta suli vajaa dollari.
(STT-Boss Information)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.