Pörssipäivä

Kurssit jatkoivat maltillista nousuaan jo seitsemäntenä perättäisenä päivänä. Tiistain pörssipäivä jäi tunnelmaltaan kuitenkin varsin haaleaksi, sillä monen sijoittajan mielissä pyöri jo ajatus voittojen kotiutuksesta.

Kongin kumahtaessa päivän päätöksen merkiksi, näytti hex-yleisindeksi 0,4 prosentin nousua 3640 pisteeseen. Päivävaihto jäi ostoinnon puutteessa selvästi edellispäivien alapuolelle 750 miljoonaan markkaan.

Myös muuta Eurooppaa vaivasi apatia, sillä kurssit pysyivät maanantain roimien plussien jälkeen lähes paikoillaan. Myös Aasian pörssien liikkeet Malesiaa lukuunottamatta olivat rauhalliset. Päivää leimasi maanantaiseen tapaan suhdanneherkkien metsä- ja metalliosakkeiden piristyminen. Yhdysvaltain osakemarkkinoiden hurja, yli parin prosentin kallistuminen eilen johtui pitkälle kyseisten toimialojen palaamisesta sijoittajien ostolistoille.

Metalliteollisuuden yli neljän prosentin nykäys näkyi meillä siltikin vain lievänä kurssinousuna, kun taas metsän reilun kolmen prosentin pyrähdyksestä ei meillä paljoa jääty. Kunnon nousupäivän "pilasi" Nokia, mikä takelteli suurimman osan päivästä aavistuksen maanantain alapuolella noin 434 markassa.

UPM-Kymmenen johdolla metsä kohosi reilulla parilla prosentilla. Nousun takana on viime päivien ajan ollut Aasian valuuttojen vahvistuminen, mikä on kaventanut sikäläisten metsäyhtiöiden saamaa kilpailuetua. UPM-Kymmenen osake kallistui ylimmillään lähes neljällä prosentilla 130 markkaan. Edellisen kerran kyseisen tason paremmalla puolella metsäjätti oli lokakuun lopulla. Muut metsäosakkeet vahvistuivat huomattavasti maltillisemmin.

Metallisektorilla kirkkaimmin loisti maanantaiseen tapaan Valmet, jonka osake tulee kansainvälisen investointipankki Goldman Sachsin suosituksen mukaan menestymään metallisektorin keskiarvoa paremmin. Viimeiset kaupat solmittiin kolmisen prosenttia maanantain päätöstasoa kalliimpaan 75,5 markkaan. Viimeisillä minuuteilla Hackman kimposi ensimmäistä kertaa 200 markkaan myyjien vetäytyessä markkinoilta tyystin. Maanantaina piristymisen merkkejä esittänyt Benefon vajosi takaisin 69 markan lähtötasolleen.

New Yorkin pörssi lähti tänään lievään laskuun lähes ennätyksellisen nousun jälkeen. Julkaistut talousluvut olivat hiukan odotettua maltillisempia, mutta voittojenkotiutukselta ei säästytty. Dow Jones näytti toisella tunnilla 0,3 prosentin miinusta teknologiaosakkeiden ollessa jo plussalla. Nokiaa tehtiin vajaaseen 79 dollariin.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat