Pörssipäivä

Sijoittajat saivat taas tänään muistutuksen Aasian kriisin olemassaolosta. Nikkei-indeksi putosi yli viisi prosenttia, kun maan kautta aikojen kolmanneksi suurin, Toshuku-yhtiön konkurssi järisytti osakemarkkinoita. Japanin mukana vajosivat myös muut Aasian johtavat pörssit.

Eilinen New Yorkin puolentoista prosentin lasku pessimististen osakemarkkinaennusteiden johdosta oli myös omiaan latistamaan tunnelmaa. Meillä yleisindeksi päätyi 3157 pisteeseen, missä pudotusta torstain päätöslukemista oli 2,77 prosenttia.

Metsäyhtiöitä painoi alas toimialan eilinen reilun parin prosentin luisuminen Wall Streetilla. Miinuslukemat olisivat olleet huomattavasti toteutuneita vajaata kahta rumemmat ilman UPM-Kymmenen ilmoitusta omien osakkeiden ostamisaikeista. Osakkeenomistajien kannalta positiivinen uutinen nosti metsäjätin kurssin korkeimmillaan 106 markkaan, mutta piristysruiskeen vaikutus jäi sangen lyhytaikaiseksi. Viimeiset kaupat tehtiin reilun prosentin eilistä halvempaan 102,4 markan hintaan.

Turbulenssi heitti Nokian tänään taas jyrkkään alamäkeen. Kurssi valahti 360 markan alapuolelle, kun vielä eilen A-osakkeesta maksettiin lähes 30 markkaa enemmän. Wall Streetin eilisestä alennusmyynnistä osake selvisi hyvin, mutta Aasian pahentunut tilanne näkyi ikävästi. Kokonaisvaihto kutistui Helsingissä 800 miljoonan markan tasolle viikonlopun alla. Nokia ja UPM-Kymmene keräsivät koko potista lähes kaksi kolmasosaa. Viime metreillä törkeästi halventunut Merita kerästi vaihtoa 46 miljoonalla markalla.

Eilinen metalli- ja metsäosakkeiden kurssinousu osoittautui ohimeneväksi herkuksi. Päähän potkittujen ikävän kohtalon joutuivat kokemaan metallilapuista Rautaruukki ja Rauma, joista eiliset nousut sulivat korkojen kera. Kummankin yhtiön kurssi laski neljästä viiteen prosenttia kohtuullisilla vaihdoilla. Kokonaisuutena metallisektori vajosi reilut puolitoista prosenttia.

Eilen kaupankäynnin keskeyttänyt Atria ilmoitti liiketoimintansa laajentamisesta läntiseen naapuriin. Yhtiö maksoi ruotsalaisen 800 miljoonan markan liikevaihdon omaavan liha-alan yritys Lithells AB:n koko osakekannasta noin 250 miljoonaa markkaa. Yritysoston seurauksena konsernin liikevaihto nousee yhtiön tiedotteen mukaan lähelle 3,2 miljardia markkaa. Pörssissä mielenkiinto Atrian A-osakkeeseen jäi vähäiseksi ja paperia vaihdettiin todella vaatimaton määrä viitisen prosenttia kallistuneella 48 markan hinnalla.

Yhdysvalloissa reagoitiin Japani-uutisiin reilusti laskevin kurssein. Helsingin poistuessa viikonlopun viettoon näytti Dow Jones-indeksi parin prosentin miinusta. Teknologiaosakkeiden alamäki oli aavistuksen loivempi. Nokiaa tehtiin 66,5 dollariin, mikä dollarin 5,36 markkakurssilla laskettuna vastaa vajaata 356 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat