Pörssipäivä

Helsingin pörssissä osakkeet sukelsivat tänäänkin vauhdikkaasti. Eilen viimeisillä tunneilla alkanut alasajo sai tänään jatkoa. Aamulla Nokian osakkeiden halpenemisen myötä indeksi vajosi parisen prosenttia edellispäivän päätöstason alapuolelle. Iltapäivän alussa koettu rekyylinpoikanen jäi vaille merkitystä, sillä teknologiaosakkeita raastava myyntipaine huitaisi Nokiasta taas viimeisillä tunneilla siivun pois. Kurssin valahdettua keskiviikon 404 markan päätöstasosta 370 markan alapuolelle näytti yleisindeksi reilun neljän prosentin miinusta. Yleisindeksi joutui lopulta kirjaamaan 3 214, 71 pisteen päätöslukemat, missä pudotusta oli peräti 3,9 prosenttia.

Tulosvaroitukset painoivat eilen Yhdysvalloissa teknologiaosakkeet lokaan. Myös rahoitussektori sai tuta arviot tulosmarkkojen vähenemisestä, joten lasku osui lähes kaikkiin toimialoihin.

Aasian markkinoiden rajun hapuilun jälkeen Euroopan tilanne olikin jo valmiiksi pelattu, mihin korjausta ei tänään saatu. Japanissa rahoitussektorin hermostuneisuus painoi Nikkei-indeksin reilun pari prosenttia, mikä itse asiassa oli Aasian pörssien laskuluvuista maltillisempia. Hongkongissa ja Etelä-Koreassa syöksyvauhti oli rujosti viitisen prosenttia. Euroopan pörsseistä Tukholma ja Helsinki kärsivät pahiten, mutta yksikään merkittävä pörssi ei selvinnyt alle prosentin miinuksilla.

Nokian alamäki painoi tietoliikennesektorin lähes kahdeksan prosentin laskuun. Metsä- ja metalliteollisuus valahtivat niin ikään noin neljä prosenttia. Yksittäisistä yhtiöistä pisimmät miinukset vedettiin Outokummulle, mille kurssilasku 66 markkaan tiesi yli kuuden prosentin pudotusta. Lähes järjestäen kyseisten toimialojen yhtiöille neljän prosentin laskut olivat tosiasia.

Toimialoista ei-syklinen kauppa pysyi lähes edellispäivän tasolla, kun taas listan tuoreimmat paperit olivat hätää kärsimässä. Pörssilistan kokonaisvaihto kohosi Nokian miljardivaihdon ansiosta 1,3 miljardiin markkaan.

Tulipunaiselta pörssiruudulta oli turha ilonaiheita etsiä. Iltapäivällä julkaistut Yhdysvaltain vähittäismyyntiluvut olivat odotetusti hienoisessa nousussa, mutta lukujen vaikutukset näkyivät vain alentuneilla korkomarkkinoilla. Saksan korkojen alastulon myötä Suomessa vuonna 2006 erääntyvän valtion lainan tuotto laski 5,50 prosentin alle, mikä kutittelee jo ennätysalhaista tasoa.

Yhdysvalloissa pisin 30-vuotinen bondi vajosi kuuden prosentin alapuolelle päivän ensimmäisillä tunneilla. Valuuttamarkkinoilla dollari halpeni hienoisesti Suomen markkaa vastaan.

Yhdysvalloissa osakkeet laskivat päivän ensimmäisellä tunnilla hurjaa vauhtia. Teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi valahti heti kättelyssä puolisentoista prosenttia teknologian joutuessa vielä karumpaan myllytykseen. Helsingin sulkeutuessa luvut olivat hienoisesti kaunistuneet. Nokiaa tehtiin reiluun 69 dollariin.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat