Pörssipäivä

Kurssit jatkoivat tänään tukevaa nousua eiliseen malliin. Aamupäivällä kaupantekoon ei pörssin teknisen häiriön takia päästy, mutta sen jälkeen rallateltiin senkin edestä.

Viimeiselle tunnille asti kestänyt imu nosti hex-yleisindeksin 2,6 prosenttia eilistä korkeammalle, joten Helsingin pörssin maanantainen vajaan neljän prosentin miinus tuli samalla korjatuksi korkojen kera. Iltapäivällä optimismi hieman hyytyi, joten kahden nousupäivän putki saattaa jälleen torstaina päättyä. Hexin pisteluku jäi lievästi 3 370 pisteen yläpuolelle.

Hevosenpotku osakkeille tuli jälleen kerran Aasiasta. Yhdysvalloista levinnyt halpojen osakkeiden ostovimma tarttui myös Kaukoidän pörsseihin. Niissä maiden taloustilanteiden vakiintuminen nosti pörssejä rohkaisevasti. Indonesiassa noustiin noin yhdeksän ja Hongkongissa kuuden prosentin voimalla.

Yhdysvaltain tiistaipäivä päätyi Dow Jonesin osalta reilun prosentin ja teknologian osalta yli parin prosentin nousuihin.

Myöhään tiistaina julkaistut tulokset sekä hightech-yhtiöiden että syklisen metsän osalta näkyivät meillä mukavana lisänosteena. Metsäosakkeet vahvistuivat päivän aikana keskimäärin kolmisen prosenttia, kun amerikkalainen metsäkonserni International Paper ilmoitti eilen viimeisen vuosineljänneksen tuloksensa.

Sijoittajien mieliä kalvannut epävarmuus Aasian tilanteen vaikutuksesta suomalaisten metsäyhtiöiden tuloksiin hellitti hieman, kun yhtiön tulos ylitti sikäläisten analyytikoiden ennusteet. Myös nelisen penniä 5,52 markkaan vahvistunut dollari oli omiaan kohentamaan ostointoa. Metsäyhtiöistä paras vauhti oli 111 markkaan vahvistuneella UPM-Kymmenellä.

Yksittäisistä yhtiöistä Helsingin Puhelin ja Neste kallistuivat lähes viisi prosenttia. Myös pankkisektori vahvistui reilusti. Meklarilistalla päivän uutispommista vastasi Hansapank, joka ilmoitti yhdistymisestään kilpakumppaninsa Eesti Hoiupankin kanssa. Hansapankin kurssi ponkaisi heti kaupankäynnin alettua reilut 15 prosenttia korkeammalle tasolle.

Yhdysvaltain pörssin odotettiin tänään aukeavan reippaasti ylöspäin prosessorijätti Intelin ja metsäjätti International Paperin avustamana. Toisin kuitenkin kävi, sillä ensimmäisellä tunnilla hapuiltiin parhaimmillaankin vain muutama prosentinkymmenys plussalla. Tunnin jälkeen tärkeimmät indeksit osoittivat jo lievää miinusta. Nokiaa tehtiin reiluun 71 dollariin, mikä tuoreimmalla dollarikurssilla laskettuna vastasi noin 392 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat