Pörssipäivä

Helsingin pörssissä oli tänään laskuvireinen päivä. Nokian lievä halpeneminen painoi Hex-indeksin 0,19 prosenttia miinukselle pistelukuun 6849,35, mutta portfolioindeksi päätyi 0,2 prosenttia plussan puolelle. Vaihtoa kertyi päivän aikana 284 miljoonaa euroa.

Nokian osake halpeni Helsingissä 0,50 euroa eilisestä ja päätyi 70,59 euroon. Keskuspankin korkopäätöstä odottelevassa New Yorkissa Nokian avauskurssi oli 76 dollaria eli 0,69 dollaria eilistä päätöskurssia alempi. Dow Jones -indeksi oli aluksi hienoisessa 0,5 prosentin nousussa.

Helsingin vaihtolistan kakkoseksi ponkaisi Raisio, joka aamulla kertoi Benecolin tulevan ensi viikolla viimein myyntiin Yhdysvalloissa. Uutisen myötä Raision osake kallistui liki 12 prosenttia eli 1,09 eurolla 10,24 euroon. Vaihdetuimpien listalla oli nousussa myös eilen Sanitecin listauksesta kertonut Metra, joka kallistui 0,20 eurolla 23,20 euroon.

Toimialoista metsäosakkeet halpenivat keskimäärin 0,37 prosenttia. Vaihdetuimpien listalla Stora Enso halpeni 0,10 eurolla 10,25 euroon ja UPM-Kymmene 0,20 eurolla 29,05 euroon. Pankki- ja rahoitussektorilla osakkeet halpenivat keskimäärin 0,69 prosenttia. Metalli- ja konepajayhtiöiden kurssit nousivat hivenen, keskimäärin 0,08 prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat