Pörssipäivä

Helsingin pörssi ei päivän päätteeksi enää jaksanut jatkaa ennätysten rikkomista ja Nokia-painotteinen Hex-indeksi kääntyi päivän päätteeksi 0,77 prosenttia miinukselle. Indeksi päättyi pistelukuun 8115,38.

Orionin hinta kipusi kolme prosenttia yhtiön ilmoitettua, että se jakaa omistamansa Instrun osakkeet osinkoina omistajilleen. Päätös nykäisi Instrua lähes viisi prosenttia alaspäin. Nokia notkahti eurolla ja veti samalla koko pörssin miinukselle. New Yorkissa Nokia on laskenut kaupankäynnin alussa yli dollarilla. Metsä-konserni UPM-Kymmene on myynyt toisella vuosineljänneksellä lähes 900 000 Nokian osaketta. Yhtiö kuittaa kaupoista runsaat miljoonaa markkaa myyntivoittoa

Euron alamäki jatkui tänään, kun Saksan valtiovarainministeri vakuutti, etteivät keskuspankit yritä estää euron alamäkeä. Euro käväisi historiansa alimmalla tasolla - se maksoi yhden dollarin ja 1,6 senttiä.

Lyhyet korot ovat pysyneet vakaina. Arviot Euro-alueen talouden noususta heikon euron myötä hilasivat pitkiä korkoja ylös. Lisäksi markkinoilla arvellaan, että inflaatiosta on pohjat nähty Euroopassa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat