Pörssipäivä

Meritan tulos sai pörssin siunauksen ja yhtiön osake vahvistui selvästi. Päivän tuloskimarasta myös Metsä-Tissue palkittiin kurssinousulla. Tieto-konsernin hyvä tulos jäi ruotsalaiskumppani Enatorin huonon tuloksen pimentoon ja Tieto notkahti. Myös Neptun Maritime laski. Yhtiö päätti tänään yhdistää osakesarjansa. Pörssi päätyi lopulta Nokian mukana miinukselle. Päivän harvoja nousijoita olivat metsäyhtiöt UPM-Kymmenen ja Stora-Enson ansiosta, jotka kertoivat nostavansa hienopaperin hintaa.

Kaikki korot pysyivät lähes eilisillä tasoillaan. USA:ssa päivän talousluvut olivat odotuksia vahvempia. Markkinat jäivät kuitenkin odottamaan perjantain kokonais-tuotantolukuja.

Valuuttamarkkinoilla euron nousu jatkui. Vastaavasti kaikki päävaluutat heikkenivät hieman markkaa vastaan.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat