Pörssipäivä

Viikon viimeisenä pörssipäivänä osakkeet ajautuivat alamäkeen. Pitkän viikonlopun alla ylimääräistä riskiä osakesalkuista vähennettiin myymällä viime aikojen tuottoja pois. Alakuloisuuteen vaikutti myös kansainvälisten korkojen nousu sekä Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen.

Hex-yleisindeksi laski tasaisen päivän jälkeen 0,6 prosentilla 4540 pisteeseen. Helsingin pörssin viettäessä pääsiäislomaa käydään valtameren takana kauppaa kaikkina muina päivinä paitsi perjantaina. Näin ollen ensi viikon tiistaina kotimaisen pörssin avautuessa saattavat osakkeet olla aivan uusilla tasoilla.

Keskiviikosta muodostui rauhallisen mitäänsanomaton päivä. Osakkeita vaihtui vain 800 miljoonalla markalla, josta yksin Nokian osuus oli lähes kolmannes. Nokia valui vain loivasti 636,5 markkaan, sillä yhtiön saama gsm-tilaus Kiinasta piti sen edelleen suosittuna. Kaupan arvoa yhtiö ei julkistanut. Seuraavaksi vaihdetuimmat yhtiöt löytyivät UPM-Kymmenen lisäksi finanssisektorilta. Merita nousi miinuspäivän kärkeen, sillä sen osakkeita vaihdettiin 100 miljoonalla markalla ja ne kallistuivat pari prosenttia 34,9 markkaan.

Vakuutussektorilla suunta oli rankasti alaspäin, sillä Sammon ja PV-yhtymän yhteistoimintamahdollisuuksien selvittelyt lopetettiin tuloksettomina. Alimmillaan Sammon osake putosi eilisestä 267 markasta keskiviikon 240 markkaan. Päivän viimeisissä kaupoissa Sammosta maksettiin 255 markkaa, missä laskua edellispäivästä oli reilut kolme prosenttia. Pohjolan vaihdetumpi B-osake valahti 277 markkaan.

Euroopan pääpörsseissä suunta oli myös laskeva, sillä Yhdysvalloissa maanantai-iltana julkistetun jättimäisen rahoitusalan fuusion jälkimainingit alkavat tällä erää olla ohi. Lontoossa Footsie-indeksi näytti myöhään iltapäivällä puolen prosentin laskua, kun taas kovasti eilen noussut Frankfurtin Dax-indeksi valui 1,6 prosentilla.

Aasian pörsseissä päivää vietettiin riemukkaissa tunnelmissa Japanin ja Hongkongin pörssien näyttäessä mallia reilun parin prosentin nousuilla. Nousuvaraa kyseisillä pörsseillä on toki vielä kosolti. Yhdysvalloissa osakemarkkinat aukesivat tänään vailla selkeää suuntaa. Eilinen selvähkö laskupäivä ei saanut ainakaan teknologiaosakkeiden osalta jatkoa, sillä ne olivat toiselle tunnille käännyttäessä hienoisesti plussalla. Eilen kymmenellä prosentilla halventunut Motorola kohensi kurssiaan parilla prosentilla. Myös Nokia kulki taas ylöspäin.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat