Pörssipäivä

Helsingin pörssi päätti vuoden toisen kaupankäyntiviikon vakaampiin tunnelmiin kuin viikkoa aiemmin. Jo alkanut nousu jatkui vakaana koko päivän ja iltapäivällä lisäpuhtia tuli Yhdysvalloista, kun joulukuun kuluttajahinnat kielivät inflaation pysyneen hallinnassa.

Markkinat ottivat tiedon vastaan tyytyväisenä, koska pelko Yhdysvaltain koronnostosta oli varjostanut kaupankäyntiä. Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi vahvistui 3,8 prosenttia pistelukuun 14602,51 ja painorajoitettu portfolioindeksi näytti 1,5 prosentin parannusta torstaihin verrattuna.

Teknologiaosakkeita vaihdettiin ahkerasti, ja koko toimiala näytti keskimäärin 4,8 prosentin korotusta. Pörssin painavimmat osakkeet Nokia ja Sonera jatkoivat kummatkin vahvistumistaan. Nokia kallistui 8,1 euroa 179,50 euroon ja Sonera 3,9 euroa 68,70 euroon. Sonera kallistui kolmen päivän aikana yli 20 prosenttia, kun sijoittajat innostuivat yhtiön SmartTrust-teknologian sovellusmahdollisuuksista.

Keskeisistä toimialoista metalli- ja konepajaosakkeet jäivät puolitoista prosenttia miinukselle. Metsäosakkeet pinnistivät puoli prosenttia plussalle ja pankki- ja rahoitustoimiala paransi 0,3 prosenttia plussalle. Kokonaisvaihtoa oli koossa jälkipörssiykkösen päätteeksi 943 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat