Pörssipäivä

Teknologiaosakkeiden laskulähtö New Yorkissa söi tänään suomalaisyhtiöiden kurssinousun. Hex-yleisindeksi jäi lopulta vain kolme pistettä korkeammalle kuin torstaina.

porssi-etusivu


Hex kohosi pankki- ja metsäosakkeiden tukemana pistelukuun 13309, vaikka sekä Nokia että Sonera jäivät lievästi miinusmerkkisiksi. Nokian osake laski 0,2 prosenttia 44,7 euroon ja Soneran samaten 0,2 prosenttia 42,2 euroon. Loistavan puolivuotistuloksen julkistanut Elcoteq jyräsi ylöspäin telejäteistä välittämättä. Yhtiön osakkeet menivät kuin kuumilla kiville, ja koko päivän kestänyt kurssinousu kiihtyi 30,9 prosenttiin.

F-Securen 14 prosentin nousukin näytti vaatimattomalta Elcoteqin spurtin rinnalla. Elcoteqin osakkeesta maksettiin viimeisissä kaupoissa 31,9 euroa. Kaupankäynti oli erittäin vaisua, osakkeita vaihdettiin vain 485 miljoonalla eurolla. Välittäjät odottavat markinatunnelman olevan ensi viikollakin innotonta, koska suuryhtiöiden tuloksen on jo julkistettu.

Päivän suurehko kauppa oli 6,5 miljoonaa Aldatan osaketta, jotka vaihtoivat omistajaa 39,4 miljoonan euron hintaan. Alcap ja Capman myivät yhteensä yli 12 prosentin osuuden Aldatasta institutionaalisille sijoittajille.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat