Pörssipäivä

Helsingin pörssin kurssilasku syveni rajuksi tänään iltapäivällä. Siipeensä saivat jälleen teknologiaosakkeet, joiden alamäkeä syvensi Yhdysvaltain teknologiapörssin Nasdaqin avautuminen selvässä luisussa. Hex-yleisindeksi päättyi 15830,72 pisteeseen, mikä merkitsi 7,56 prosentin notkahdusta eilisestä. Painorajoitettu portfolio-indeksi heikkeni maltillisemmin, 2,78 prosenttia.

Vaihtoa kertyi tällä kertaa miljardin euron edestä. Pörssin johtotähti Nokia tippui liki 10 prosenttia 54,82 euroon. Sonera taantui runsaat neljä prosenttia 51,50 euroon. Päivän laskijoiden listan kärjen miehittivät taas kerran pienemmät teknologiayhtiöt. Heikosta tuloksesta kertonut Raisio oli päivän rajuin tippuja, kun sen kurssi heikkeni liki viidenneksen.

Päivän nousijoita olivat vakuutusyhtiöt Sampo ja Pohjola, joita pönkitti Ilmarisen, osuuspankkiryhmän ja Suomi-yhtiön tekemä 85 euron ostotarjous Pohjolasta. Ylimmillään Pohjolan B-osake ehti käväistä 80 eurossa, mutta päätyi lopulta 66,40 euroon.

Metsäosakkeet kallistuivat keskimäärin 2,82 prosenttia, kun UPM-Kymmene vahvistui International Paperin ryhtyessä kisaamaan tosissaan Championin ostosta. Monien sijoittajien mielestä kalliin Champion-kaupan raukeaminen olisi UPM-Kymmenen kannalta hyvä asia. Metalliosakkeet tippuivat keskimäärin 0,63 ja pankkiosakkeet 0,93 prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat