Mainos

Pörssipäivä vaisuissa tunnelmissa

Osakemarkkinoilla nähtiin tänään alkajaisiksi hiukan voittojen kotiutusta, kun markkinoilta puuttui selvä suunnannäyttäjä. Kurssit notkahtivat pahimmillaan pitkälti toista prosenttia, mutta alennusmyynti loppui kuitenkin lyhyeen. Iltapäivällä Hex-yleisindeksi kiipesi takaisin lähelle eilistä päätöstasoa päätösluvun osoittaessa 5 131 pistettä. Päivän saldoksi kirjattiin näin ollen siedettävä 0,3 prosentin loiva lasku. Pörssilistan osakevaihto kohosi suurten sisäisten suurkauppojen ansiosta peräti 2,1 miljardiin markkaan.

Euroopan suurimmissa pörsseissä suunta oli pääsääntöisesti varovaisesti ylöspäin, vaikka dollarin heikkeneminen eurovaluuttoja vastaan varjostikin markkinoita. Reippainta meno oli Tukholmassa, jossa yleisindeksiä vajaan kolmen prosentin nousuun kannusti varsinkin Astran kallistuminen fuusiouutisten seurauksena.

Nokian eilinen luisuminen Wall Streetillä pudotti A-osakkeen Helsingissä aamulla 540 markkaan. Vilkkaalla vaihdolla osake rynnisti pian takaisin 550 markan paremmalle puolen päätyen noin puoli prosenttia tiistain alapuolelle 551,5 markkaan. Lukuisten suurkauppojen "vääristämältä" vaihtolistalta vasta kuudennelta sijalta löytyneen Soneran jyrkkä nousuputki katkesi, mutta lasku jäi kuitenkin lähes olemattomaksi. Pörssin sulkeutuessa Sonerasta maksettiin 83,2 markkaa, mikä alitti tiistaisen päätöskurssin 0,2 prosentilla. Vaihtoa teleyhtiö keräsi sille vaisusti alle 90 miljoonaa markkaa.

Toimialoista vahvimmin markkinoilla esiintyi pankkisektori. Pankit kipusivat Meritan 30 markan noteerauksen turvin parisen prosenttia ylös, kun Suomen Pankki teilasi inflaatiovaaran ja arveli fuusioiden rahoitusalalla vain lisääntyvän. Metsäyhtiöistä Metsä-Serlan B-osake kuittasi eilisen kompurointinsa kallistumalla viitisen prosenttia. Toimialaindeksi pysytteli kuitenkin lähes paikoillaan UPM-Kymmenen päädyttyä miinukselle.

Ruotsalaisen lääkejätti Astran ja englantilaisen Zenecan fuusiouutinen näkyi aamulla myös Orionin kurssissa myönteisesti. Orion kapusi muuta kemianteollisuutta vastaan, mutta iltapäivällä kummatkin osakesarjat olivat jo laskussa.

Myös Askolle kirjattiin pitkä viiden prosentin miinus, joten toimiala jäi kokonaisuutena Kemiran pyristelyistä huolimatta parisen prosenttia miinukselle. Fortum ilmoitti yleisömyynnin keskeyttämisestä, kun kysyntä ylitti noin viisinkertaisesti tarjotun määrän.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.