Pörssipäivä: Rauhallisesti ylöspäin

Tasapaksusta massasta erottuivat Helsingin pörssilistalta tänään metsäyhtiöiden lisäksi vain teknologiayhtiöt.

Vahvasta suosiosta nauttivat tekno-osakkeet rymistelivät jo eilen valtameren takana yleistä kehitystä vastaan lievästi ylöspäin. Euroopassa sijoittajat intoutuivatkin siirtämään varojaan finanssiosakkeista ja syklisistä osakkeista korkean teknologian yhtiöihin. Meillä imu näkyi luonnollisesti Nokian kallistumisena lähelle 460:ta markkaa. Vaisuhkolla 500 miljoonan markan vaihdolla Nokia sysäsi oman toimialansa 2,4 prosenttia plussalle Keski-Suomen Puhelimen varjostaessa sektorin kehitystä 13 prosentin luisulla. Yleisindeksillä mitattuna päivä lihotti salkkuja 1,5 prosentilla.

Hexin pisteet jäivät kuitenkin kutittelemaan 4500 pisteen rajaa 4491 pisteeseen. Portfolioindeksille hyvää kertyi selvästi vaisummin, sillä metallin ja vakuutuksen takapakit pudottivat nousun vain 0,7 prosenttiin. Tiistaisen osavuosikatsauksen yhteydessä pessimistisiä loppuvuoden näkymiä maalaillut Enso päätyi lähes neljän prosentin nousulla 43,8 markkaan.

UPM-Kymmene vahvistui mukavasti kolme prosenttia, kun viimeisissä kaupoissa osakkeesta maksettiin 132 markkaa. Toista päivää pre-listalla viihtynyttä Soneraa tehtiin loivasti nousevin kurssein. Vaihdoltaan toiseksi kirineestä tulokkaasta maksettiin päivän viimeisissä kaupoissa 63,9 markkaa eli kolmisen prosenttia tiistaita enemmän. Valtion ilmoitusta merkinnän jakautumisesta ei markkinoiden sulkeutuessa ollut vielä saatu, joten osakkeiden myyjinä kunnostautuivat edelleen vain instituutiot. Raisio otti pirteän kahdeksan prosentin loikan, vaikka Benecolin pakkausmerkintöjen tiimoilta ei vielä rauhoittavia uutisia herunutkaan. Viimeiset kaupat osakkeella solmittiin 58 markalla. Raision vahva vire nosti elintarvikeindeksin pari prosenttia ylemmäs, vaikka muut toimialan yhtiöt pysyttelivätkin visusti paikoillaan.

Tammi-syyskuun tulosjulkaisijoista Stockmann järjesti hienoisen pettymyksen. Stockmannilta odotettiin tulosparannusta, mutta Venäjän toimintojen tappiot vaativat veronsa ja tulos jäi aavistuksen edellisvuoden alapuolelle. Yhtiön vaihdetumman B-osakkeen kurssi notkahti parisen prosenttia 90 markkaan. Kauppasektorilta suurimmat miinukset kirjattiin kuitenkin viitisen prosenttia halvenneelle Tamrolle.

New Yorkin pörssi avautui keskiviikkona selvästi kallistunein tasoin. Helsingin pörssin sulkeutuessa korkeimmista tasoista oltiin valuttu alas, mutta Dow Jones näytti edelleen kohtuullista puolen prosentin nousua. Nasdaqin osakkeet paistattelivat prosentin ylhäällä.
(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat