Pörssipäivä: Pörssi päätti laskuun Nokian perässä

Päivän mittaan kertynyt lasku taittui hieman Helsingin pörssissä, kun New Yorkissa avattiin loivaan ylämäkeen. Hex-indeksi jäi siitä huolimatta tänään pakkaselle 2,34 prosentin verran. Päätöslukemaksi kirjattiin 15769 pistettä. Portfolioindeksi laski 0,3 prosenttia.

Alamäkeä siivitti Nokia, joka jäi 3,5 prosenttia eilisten lukemiensa alapuolelle. Osakkeen hinnaksi tuli näin 55,61 euroa. Matkapuhelinpuolella odotetaan nyt Motorolan huomista toisen neljänneksen tulosjulkistusta. Sonera sai etenkin aamupäivällä tuulta Turkcell-potistaan. Yhtiötä auttoivat myös markkinahuhut, joiden mukaan Deutsche Telekom olisi ostamassa yhdysvaltalaista VoiceStreamia, josta Sonera omistaa vajaat kahdeksan prosenttia. Sonerassa huhuja ei kommentoitu, mutta VoiceStreamia kuvattiin pitkän näkemän sijoitukseksi. Kaiken tämän jälkeen yhtiön osakkeen hinnaksi tuli pörssipäivän päätteeksi 50,51 euroa, mikä merkitsi 0,52 euron parannusta eilisestä. Saunalahti laukaisi nousun antamalla positiivisen tulosvaroituksen. Osakkeen hinta nousi yli seitsemän prosenttia, kun yhtiö lupaili voitollista tulosta tälle tilikaudelle.

Toimialoista pankit ja rahoitus sekä viestintä voivat pulskimmin. Tietoliikenne ja elektroniikka tuli Nokian mukana alas 2,8 prosenttia. Kauppa oli pörssissä nyt selvästi eilistä vilkkaampaa. Vaihtoa kertyi jälkipörssi ykkösen jälkeen noin 530 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat