Pörssipäivä: Nokia notkahti

Nokian matkapuhelinmyynnin tulos ei miellyttänyt sijoittajia ja yhtiön kurssi kävi päivän aikana rajussa laskussa.

Nokian painoarvo niin Suomen kuin kansainvälisilläkin osakemarkkinoilla tuli jälleen tänään selväksi. Nokia on maailman suurin matkapuhelinten valmistaja ja Euroopan osakemarkkinoilla se on painoarvoltaan suurin teknologiaosake. Niinpä yhtiön arviot toteutuneista ja ennustettavista matkapuhelinmarkkinoista eivät jää huomiotta.

Nokia kertoi puolen päivän aikaan, että yhtiön matkapuhelinmyynti kasvoi viime vuonna 64 prosenttia edellisvuodesta 128 miljoonaan puhelimeen. Markkinoille tämä oli pettymys, sillä ne olivat odottaneet Nokialta vieläkin kovempaa tulosta. Heti uutisen julkistamisen jälkeen Nokian osake lähti syöksyyn Helsingin pörssissä. Pahimmillaan Nokian markkina-arvosta pyyhkiytyi pois lähes viidennes.

Saksalaisen Deutsche Bankin telealan analyytikko Johan Strandberg kommentoi uutistoimisto Reutersille, että Nokian osakkeen laskuun liittyy myös laajemmin huoli koko alan markkinakehityksestä. Pankkiiriliike Opstockin analyytikko Michael Schroderin mukaan Nokia saattoi tiedotteellaan lieventää sen vuositulokseen kohdistuvia odotuksia. Nokia julkistaa viime vuoden tulostietonsa 30. tammikuuta. Markkinoilta kuului myös kommentteja, joiden mukaan Nokian jyrkkä lasku oli ylireagointia.

Kännyköitä tehtaalla

Päivän päätteeksi Nokian osakkeen hinta asettui 41 euroon, jossa on laskua eilisestä 3,9 euroa eli 8,7 prosenttia. Nokian imussa keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi romahti alle 11 000 pisteen rajan, mutta tointui lopuksi 11 691 pisteeseen eli 6,7 prosenttia edellispäivää heikommaksi. Kello 18:n aikaan New Yorkin pörssissä Nokian osake oli 10 prosentin laskussa.

Päivän aikana Nokia heikkeni huimasti verrattuna sen viimekesäiseen 65 euron huippuhintaan. Ennen tiedotteen julkistamista Nokiaa vaihdettiin Helsingin pörssissä 46 eurolla. Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan pettymystä lietsoneet uutiset eivät kuitenkaan tarttuneet yhtä pahasti sen kilpailijoihin. Ruotsalaisen Ericssonin osakkeen hinta laski 6,2 prosenttia 98 euroon ja ranskalaisen Alcatelin hinta heikkeni 1,8 prosenttia 60,35 euroon. Motorolan osake laski 2,9 prosenttia. Suurimmista matkapuhelinvalmistajista ainoastaan saksalaisen Siemensin osake ui vastavirtaan ja nousi Frankfurtin pörssissä 0,6 prosenttia.

Nokia sysäsi Helsingin pörssissä liikkeelle myyntiryntäyksen. Kokonaisvaihtoa oli kertyi reilut kolme miljardia euroa, josta Nokian osuus oli 2,8 miljardia. Aamulla tulosvaroituksen antaneen PMJ Automecin osake heikkeni 23 prosenttia.

Viime vuonna myytiin 405 miljoonaa matkapuhelinta

Nokia kertoi tiistaina, että kaikkien valmistajien yhteenlaskettu matkapuhelinmyynti kasvoi viime vuonna 45 prosenttia edellisvuodesta 405 miljoonaan kappaleeseen. Yhtiö arvioi aiemmin myynniksi 400 miljoonaa puhelinta.

Lukujen mukaan Nokian osuus maailmanmarkkinoista yltää 31,6 prosenttiin, mikä on hieman suurempi kuin brittiläisen Dataquest-tutkimuslaitoksen viime viikolla julkistama luku. Dataquestin mukaan Nokian osuus kasvoi viime vuoden heinä-syyskuussa 30,6 prosenttiin. Kakkoseksi sijoittuneen Motorolan osuus oli 13,3 prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat