Pörssipäivä: Myötätuulta

Helsingin pörssiviikko lähti liikkeelle myötävireessä, kun pörssiä tahdittava Nokia ratsasti viime viikon messumenestyksen ja perjantain Wall Streetin nousun jälkimainingeilla. Nokia esitteli viime viikon CeBit-messuilla kolme uutta puhelinmallia, joista kahdella on mahdollisuus saada Internet-yhteys.

Yhtiön osake vahvistui perjantaina New Yorkissa ja sama meno jatkui maanantaina Yhdysvaltain osakemarkkinoiden avauduttua. Lisäksi Nokia kertoi tilauksista Kiinaan ja Peruun. Nokian osake kallistui Helsingin pörssissä lähes viisi prosenttia 30,90 euroon. Sonerakin löysi nousu-uran ja osakkeen loppuhinnaksi tuli 9,99 euroa, mikä on 6,8 prosenttia perjantaista kalliimpi.

Pörssin keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi päättyi 4,2 prosentin nousuun ja päätöspisteiksi tuli 9111. Myös painorajoitettu portfolioindeksi vahvistui 3,2 prosenttia. Toimialoista myös metsä- ja pankit olivat hyvässä vedossa. Metsätoimiala paransi 4,2 prosenttia ja pankki- ja rahoitus 5,4 prosenttia.

Metalliteollisuus käyttäytyi hieman hillitymmin, mutta osoitti päivän päätteeksi 0,7 prosentin nousua. Nokia sai sijoittajat liikkeelle, sillä 816 miljoonan euron kokonaisvaihdosta Nokiaa vaihtui 643 miljoonalla.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat