Pörssipäivä: Elisan tulos ei tyydyttänyt

Teleyhtiö Elisa Communicationsin osakkeen hinta tipahti Helsingin pörssissä tänään lähes 20 prosenttia 27,66 euroon, kun markkinat pettyivät yhtiön osavuositulokseen. Elisan heinä-syyskuun tulos jäi ennakko-odotuksia heikommaksi etenkin yhtiön Saksaan tekemien investointien takia. Tammi-syyskuussa Elisa kasvatti tulostaan 84 prosenttia. Sijoittajat myivät rutkasti Elisaa, mikä nosti osakkeen vaihdetuimpien listalla kakkoseksi.

Helsingin pörssin aamulla alkanut vakaa nousu päättyi lopulta lievästi miinukselle. Sijoittajat odottelivat edelleen Yhdysvaltain presidentinvaalin tulosta. Päivän päätteeksi keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi taipui 0,3 prosenttia miinukselle 13 315 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi heikkeni 1,5 prosenttia. Nokian osakkeen hinta päättyi lopulta 0,2 euroa edellispäivän päätöstä paremmaksi 48,50 euroon. Soneran hinnasta liukeni 1,1 euroa 22,85 euroon.

Ohjelmistoyhtiö Stonesofin osake joutui myös sijoittajien myyntilistalle, kun yhtiön tammi-syyskuun tulos heikkeni. Stonesoftin hinta laski yli 13 prosenttia 16,05 euroon.

Keskeisistä toimialoista metsäyhtiöt jaksoivat ylläpitää nousuvirettä, toimiala päättyi reilun prosentin edellispäivää paremmaksi. Metso piristi metalli- ja konepajatoimialaa, joka kohosi 1,3 prosenttia, mutta pankki- ja rahoitusala taipui 1,2 prosenttia pakkaselle. Kokonaisvaihtoa kertyi päivän päätteeksi 560 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat