Pörssin riehakas Trump-ralli horjuu tuloskaudella – näkymä yhä lattea

Sijoittamisen riskit poliittisissa yllätyksissä 2:52

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin elvytyslupausten myötä alkanut osakekurssien nousu on nyt tosielämän testissä, kun pörssiyhtiöt julkistavat viime vuoden tulostietoja. 

Pettymykset ovat aiheuttaneet rajuja kurssilaskuja. Edes kelpo tulos ei ole riittänyt, jos näkymät ovat latteat.

– Oli optimistinen tunnelma ja nyt palataan realiteetteihin, toteaa Inderesin osakestrategi Juha Kinnunen.

Kinnunen muistuttaa, että tuloskaudella katse palautetaan perusasioihin, yhtiöiden tuloskehitykseen ja niiden antamiin tietoihin tulevista näkymistä.  

Karvaita pettymyksiä

– Esimerkiksi UPM on loistava yhtiö, tulos oli hyvä, mutta kuitenkin näkymissä lievää pehmeyttä ja kurssi painui selvästi alas.

Myös muiden yhtiöiden liian kovia odotuksia on rankaistu pörssissä kovalla kädellä.

Tässä vain muutama esimerkki pettymysten listalta:

– UPM ja Stora, molemmat tulivat rajusti alas.

– Koneen tulos oli lievä pettymys ja näkymät hieman pehmeät, siitä selvä lasku.

– Fortumin tulos oli kokonaisuudessaan heikko.

Investointeja odotellaan yhä

Selkeästi suurin positiivinen yllätys oli Kinnusen mielestä Nokia.

– Mutta Nokiankin kohdalla kävi niin, että kurssireaktio oli loppujen lopuksi aika vaisu, vaikka tulos oli erinomainen. 

Yritysten luottamusindikaattoreissa näkyy jo selvää piristymistä, mutta konkreettisia tekoja vielä odotellaan.

– Ei vielä ole nähty, että suurella mittakaavalla esimerkiksi konepajasektori lähtisi investoimaan.

– Se, tuleeko myönteisistä odotuksista loppujen lopuksi reaali-investointeja, on vielä epäselvää.  

Konepajateollisuuden konkretiaa kuullaan ylihuomenna, kun Cargotec ja Konecranes julkistavat tuloksensa.

– Konecranesilla on nyt vihdoin tämä suuri järjestely Terex MHPS-liikentoiminnan kanssa maalissa ja saadaan ehkä sieltäkin vähän kiinnostavia lukuja. 

Lue myös:

    Uusimmat