Pörssin osakevaihto laski seitsemän prosenttia

Helsingin pörssin osakevaihto jäi vuonna 2002 jälleen selvästi edellisvuotta pienemmäksi. Sitä kertyi yhteensä noin 188 miljardia euroa. Vuonna 2001 vaihtoa saatiin kasaan 203 miljardia euroa. Kaikkien aikojen ennätys 227 miljardia euroa on vuodelta 2000.

Leijonanosa vaihdosta kertyi totuttuun tapaan Nokiasta. Euromääräisen vaihdon lasku johtuu osakekurssien alamäestä, sillä kappalemääräisesti osakkeita vaihtui lähes 40 prosenttia entistä enemmän, yhteensä noin 16 miljardia osaketta.

Pörssissä kaupan olevien osakkeiden markkina-arvosta hupeni vuodessa lähes kolmannes niin, että 27. joulukuuta se oli noin 150 miljardia euroa.

Pörssin keskimääräistä kurssikehitystä mittaavan Hex-indeksin arvo laski vuodessa noin 35 prosenttia. Vuoden viimeisenä pörssipäivänä Hexin päätöslukemaksi jäi 5775,37 pistettä. Portfolioindeksin päätöslukema oli 2487,17 pistettä ja Nokian osakkeen päätöskurssi 15,15 euroa.

Vuoden aikana Hex kävi ylimmällä tasolla 4. tammikuuta, jolloin yleisindeksi sulkeutui 9036,08 pisteessä. Alimmillaan Hex kävi 5. elokuuta, jolloin se oli 4834,67 pistettä.

Vuoden vaihteessa pörssikaupan kohteena on Helsingissä 149 yhtiötä, joista 107 on päälistalla, 28 I-listalla, 15 NM-listalla ja yksi prelistalla.

Vuoden 2002 lopulliset pörssitilastot valmistuvat torstaina.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat