Pörssikurssit

Viikko lähti pörssissä liikkeelle varsin rauhallisesti. Leppoisuutta loi osaltaan Yhdysvaltojen perjantainen kansallispäivä, jolloin osakemarkkinat olivat Wall Streetillä suljettuina. Helsingissä osakemarkkinat odottivat tyynesti Yhdysvaltojen markkinoiden avausta.

Nokian A piti kurssit aamupäivällä hienoisessa nousussa. Aamupäivällä osake kallistui 405 markkaan, mutta iltapäivällä Nokian A osaketta vaihtui jo 409 markkaan, mikä on luonnollisesti Nokian alkuvuoden huippunoteeraus.

Iltapäivällä Yhdysvaltojen markkinoiden auettua osakevaihto piristyi ja yleisindeksi nousi jälleen uuteen ennätykseensä. Wall Streetillä Dow oli jo puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen lähes 30 pistettä plussalla. Helsingissä kurssit nousivat Nokian imussa puolisen prosenttia ylöspäin. Hex päätyi lopuksi 3345 pisteeseen.

Metsäyhtiöistä UPM ja Enso vahvistuivat puolisen prosenttia. Enson R-sarja lähenteli jo 50 markan arvoa käyden parhaimmillaan 49,50 markassa. Enson R-sarjalla tehtiin tänään pankkiiriliike Evlin sisäisesti välittämä 16 miljoonan arvoinen osakekauppa, jossa vaihtui yhteensä 326 000 osaketta 49,30 markan kappalehintaan. UPM Kymmenen osakkeita vaihtui 127-127,70 markan hintahaarukassa.

Päivän lähes ainoasta tiedotteesta vastasi Finnair, joka kertoi matkustajamääriensä kasvaneen toukokuussa. Ulkomaan reiteillä matkustajamäärät kasvoivat 11,1 prosenttia ja kotimaassa 12,1 prosenttia. Tilauslentojen matkustajamäärät kasvoivat jopa 21,7 prosenttia. Finnairin osake olikin päivän suurimpia nousijoita. Osake kallistui parhaimmillaan lähes kolme prosenttia 38,50 markkaan.

Päivän kokonaisvolyymi nousi reiluun 370 miljoonaan markkaan. Nokian A keräsi osakepotista 117 miljoonaa ja Enson R-osake 24 miljoonaa markkaa. Meritaa vaihtui reilulla 25 miljoonalla markalla. Finnair toi 17 miljoonaa, mikä riitti nostamaan sen osakkeen viiden vaihdetuimman osakkeen listalle.

Euroopan osakemarkkinat sahasivat eri suuntiin. Frankfurtissa Dax oli iltapäivällä puolisen prosenttia plussalla, kun taas Lontoossa Footsie painui saman verran alaspäin. Pariisissa kurssit pysyivät perjantain tasolla.

Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari halpeni perjantain huippuarvosta lähes 4 penniä noin 5,19 markkaan. Dollari heikkeni myös Japanin jeniä sekä Saksan markkaa vastaan. Saksan markka pysyi markkaa vastaan sen sijaan perjantain lukemissa 2,97 markassa. Heliboreissa ei muutoksia perjantain arvoihin kirjattu.
(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat