Pörssikonkari kiittelee Kallasvuota ja vaihtaisi Nokian hallituksen

Kokenut pörssisijoittaja Erkki Sinkko vierittää syytä Nokian ongelmista yhtiön hallitukselle. Sinkon mukaan hallitus ei ole tukenut riittävästi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuota esimerkiksi vaikeilla Pohjois-Amerikan markkinoilla.

- Koko hallitus pitäisi vaihtaa, Sinkko täräyttää ja jakaa samalla kiitosta Kallasvuolle.

- Olen seurannut häntä parikymmentä vuotta. Kallasvuo on tehnyt hyvää työtä, ja hän on yksi Nokian suuruuden luojista. On erittäin surullista, että hän on joutunut tällaiseen tilanteeseen, jossa pääomistajat etsivät syyllistä.

Isot amerikkalaisomistajat - joukossaan runsaasti erilaisia eläkesäätiöitä - ovat menettäneet uskonsa Nokiaan. Yhtiön osakekurssi on pudonnut alimmilleen yli kymmeneen vuoteen.

Sinkko kehottaa suomalaisia sijoittajia tarttumaan tilaisuuteen ja ostamaan nyt Nokiaa. Viime kuukausina suomalaisten omistusosuus Nokiasta onkin noussut jo merkittävästi. Amerikkalaiset omistavat Nokiasta edelleen reilun kolmasosan, ja heidän ratkaisunsa sanelevat pitkälti Nokian osakekurssin kehityksen.

- Suomalaisilla on mahdollisuus ostaa seitsemällä eurolla niitä samoja osakkeita, joista amerikkalaiset ovat maksaneet 50-60 euroa ja enemmänkin, Sinkko hymähtää.

Sinkon perhe omistaa 11 000 Nokian osaketta, mutta se on vain yksi osake isossa salkussa, jota Sinkko on koonnut vuosikymmenien aikana.

- Pakko myöntää, että raju kurssilasku kirpaisee minuakin. Kyllä kirpaisee, Sinkko myöntää.

Lue myös:

    Uusimmat