Pörssikatsaus

Yhdysvaltain uusimmat talousluvut siivittivät myös Helsingin pörssin uuteen ennätykseen tänään. Tilastojen mukaan työn tuottavuus on noussut, mutta työvoimakustannukset laskeneet, mikä on hälventänyt sijoittajien inflaatio- ja korkopelkoja.

Tämä päivä oli pörssissä edelleen pienten teknologiayhtiöiden juhlapäivä, sillä niiden nousuprosentit liikkuivat 20-70 prosentin haarukassa. Myös yleisön innostus teknologiaan jatkui, minkä seurauksena TJ Group joutui keskeyttämään osakeantinsa yleisömyynnin suuren kysynnän aiheuttaman ylimerkinnän vuoksi.

Kaupankäynnin päätteeksi Hex-indeksi päättyi uuteen ennätyslukemaan 16318, jossa nousua maanantaista 246 pistettä eli puolitoista prosenttia. Painorajoitettu portfolioindeksi kohosi prosentin. Nokian hinta ampaisi 3,35 euroa ja päättyi lopulta 200,95 euroon käytyään sitä ennen 201,25 eurossa. Sonera vahvistui 1,80 euroa 84,40 euroon. Pienten teknologiayhtiöiden vauhti vain näyttää kiihtyvän.

Nedecon ylsi lähes 70 prosentin nousuun, kun yhtiö aamulla julkaisi yhteistyösopimuksen Siemes Business Servicen kanssa. Vaihdetuimpien listalle kivunnut Liinos paransi 67 prosenttia 26 euroon. TH Tiedonhallinta kallistui 21 prosenttia 7,40 euroon.

Metsäjätti UPM-Kymmenen tulos kaventui hieman vuotta aiemmasta ja yhtiön osakkeen hinta heikkeni 1,20 euroa 36 euroon. Niin ikään nousuhuumasta synkempään suuntaan kulkivat mm. Nokian alihankkija Elcoteq ja Raisio. Ecoteqin osake halpeni 12 prosenttia ja Raisio tuli alaspäin 11 prosenttia 2,5 euroon.

Pankki- ja rahoitustoimiala virkistyi iltapäivällä reilun prosentin nousuun, mutta metalli- ja konepaja taipui puoli prosenttia miinukselle. Metsäosakkeiden alamäki jyrkkeni iltapäivällä 1,7 prosenttiin. Kokonaisvaihtoa oli koossa jälkipörssi ykkösen päätteeksi 1,1 miljardia euroa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat