Pörssikatsaus

Helsingin pörssin Hex-indeksi päätyi päivän päätteeksi 3,4 prosenttia plussalle tele- ja elektroniikkaosakkeiden vetämänä. Kaikki muut keskeiset toimialat päätyivät hienoisesti pakkasen puolelle, mutta tele- ja elektroniikkaosakkeet nousivat keskimäärin 4,25 prosenttia. IT-alan vetovoimaa kuvaa sekin, että painorajoitettu portfolioindeksi nousi tänään vain 0,8 prosenttia.

Nokian kurssi notkahti iltapäivällä miinukselle Motorolan annettua Yhdysvalloissa tulosvaroituksen, mutta palasi pian plussan puolelle. Pörssin sulkeutuessa Nokian osakekurssi oli noussut reilut neljä prosenttia 56,40 euroon. Nokian kurssikehitystä siivitti iltapäivällä tullut tieto kalifornialaisen Ramp Networks -tietoturvayhtiön ostamisesta. Toiseksi eniten vaihdetun Soneran kurssi nousi yli viisi prosenttia 23,20 euroon yhtiön ilmoitettua, että sen Zed-mobiiliportaaliyksikkö aloittaa ensi vuonna toiminnan Saksassa.
Zedin ulottuvilla tulee olemaan 40 miljoonaa asiakasta Saksan kolmen suurimman matkapuhelinoperaattorin kautta. Niiden osuus Saksan matkapuhelumarkkinoista on 93 prosenttia.

Laskijoiden listan kärkeä piti torstaina Satama Interactive, jonka kurssi putosi peräti yli 23 prosenttia. Pudotus johtui julkisuudessa esiintyneistä tiedoista, joiden mukaan Rahoitustarkastus on tehnyt rikosilmoituksen liittyen Satama Interactiven pörssitiedottamiseen. Keskeisistä toimialoista huonoimmin menestyi metsäteollisuus, jonka osakekurssit laskivat keskimäärin prosentin verran.

Metalliteollisuuden sekä pankki- ja rahoitusalan laskulukemat jäivät alle yhden prosentin. Kaiken kaikkiaan Helsingin pörssissä käytiin torstaina kauppaa poikkeuksellisen vilkkaasti. Kokonaisvaihto kohosi lähes 2,2 miljardiin euroon.
(STT-Reuters-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat