Pörssikatsaus: USA:n korkopäätöstä odotetaan

Pörssikauppa Helsingissä sujui tänään iloisen nousuvireen tahdissa. Päivän päätteeksi keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi päättyi 3,2 prosenttia edellispäivää ylemmäs 9049 pisteeseen.

Nousua tahditti Nokia, jonka osuus päivän 766 miljoonan euron kokonaisvaihdosta oli 571 miljoonaa. Toiselle tilalle kiri Talentum, joka osake kallistui markkinahuhujen voimasta 44 prosenttia. Talentumia vaihtui 55,4 miljoonalla eurolla.

Nokian osakkeen hinta päättyi tasan 30 euroon eli 1,5 euroa edellispäivää kalliimmaksi. Orionin A- ja B-osake laskivat reilut 20 prosenttia, kun yhtiö oli ilmoittanut, ettei Orion Pharman ulkomaanmyynti toteudu odotetusti.

Viestintäkonserni Alma Median osake nousi tänään 10,5 prosenttia, mutta yhtiö antoi ensimmäistä vuosineljännestä koskevan tulosvaroituksen juuri pörssin sulkeutumisen jälkeen. Helsingin pörssipäivää hallitsivat myös odotukset myöhemmin illalla tulevasta Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöksestä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat