Pörssikatsaus: Tokiossa kauppaa laskevilla kursseilla

Rahoitusmarkkinat ovat avautuneet viikonvaihteen jälkeen varovaisissa tunnelmissa.

Aasian pörsseissä ja valuuttakaupassa on jääty odottelemaan New Yorkin reaktiota prseidentti Bill Clintonin syytteeseen panoon. Dollariin kohdistuu painetta, mutta analyytikot arvioivat että suuri osa siitä on jo diskontattu osakkeiden hintoihin ja dollarin arvoon. Clintonin syyte leijuu kuitenkin dollarin yllä kuin musta pilvi, määritteli tilanteen aamulla australialainen markkinastrategi.

Dollari on heikentynyt perjantain New Yorkin luvuista sekä jenin että saksanmarkan suhteen, mutta aivan aamun markkinoilla dollari vahvistui aavistuksen suhteessa saksanmarkkaan. Pitkissä koroissa viikko alkaa perjantain alaspäin osoittavista nuolista.

Tokiossa pörssissä päivän kauppaa on käyty laskevilla kursseilla. Sijoittajat odottavat New Yorkin pörssien avautumista. Perjantaina New Yorkissa Dow Jones -indeksi nousi hieman. Nokia vahvistui mutta jäi Helsingin perjantain päätöslukuun eli 590 markaan.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat