Pörssikatsaus: Pörssipäivä jäi vaisuksi

Osakekauppa Helsingin pörssissä oli tänäänkin varsin vaisua, ja markkinoilla odoteltiin tulosten julkistamisen yhteydessä luvassa olevia arvioita alkaneesta vuodesta. Tänään tietojen antajista ei ollut suunnan näyttäjiksi.

Vaikka suurin osa toimialoista oli tänään nousussa, Nokian hieman päälle 1 prosentin luisu veti yleistä hintakehitystä kuvaavaa Hex-indeksiä puolisen prosenttia alaspäin. Virallisen kaupankäynnin päättyessä indeksi jäi 8519,74 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi mittasi nousuksi hieman päälle 0,3 prosenttia. Vaihtoa kertyi noin 620 miljoonaa euroa.

Nokian jälkeen vaihtokärjessä komeilivat eiliseen tapaan metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM-Kymmene. Stora Enson R-osakkeella viimeiset kaupat tehtiin14,37 eurolla ja UPM-Kymmenellä 39,06 eurolla. Terävimmässä nousussa metsäyhtiöistä oli M-Real: B-osakkeen hinta vahvistui 2,6 prosenttia 7,50 euroon.

Nokian hinta jäi 26,89 euroon. Sonera päätti tiistaipäivän 5,81 euroon, mikä oli sentilleen sama kuin viikon aluksi. Finanssikonsernit Sampo ja Nordea olivat nousussa: edellisen hinta korjaantui peräti 9,04:ään ja jälkimmäisen 5,80 euroon.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat