Pörssikatsaus: Pörssi avautui nousuun

Osakekauppa Helsingin pörssissä lähti liikkeelle nousevin kurssein. Hyvä vire oli pitkälti seurausta Yhdysvaltain teknologiapörssi Nasdaqin roimasta vahvistumisesta eilen. Helsingin yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli kivunnut kaupankäynnin alkuvaiheissa ylöspäin 2,7 prosenttia pistelukuun 13177,07.

Portfolio-indeksi, jossa Nokian paino rajoittuu kymmeneen prosenttiin, näytti maltillisempaa 0,76 prosentin nousua. Pörssin vaihtoveturi Nokia oli vahvistunut runsaat kolme prosenttia 48,10 euroon. Myös vaihtolistan kakkonen ja kolmonen Sonera ja Elisa olivat myötäisessä.

Soneraa vaihtui 22,75 euroon ja Elisaa 26,05 euroon. Myös useat pienemmät teknologiayhtiöt olivat kallistuneet tiistain lukemistaan. Perinteisen teollisuuden puolella metsä- ja metalliosakkeet olivat aavistuksen verran nousussa. Sen sijaan pankkiosakkeet olivat saaneet siipeensä 1,31 prosenttia.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat