Mainos

Pörssikatsaus: Loivaa nousua aamupäivällä

Kaupankäynti Helsingin pörssissä lähti tänään liikkeelle tuttuun tapaan New Yorkin edellisillan viitoittamana. Nokian ja Soneran osakkeet ottivat selvän suunnan ylöspäin ja myönteistä virettä ruokki New Yorkin indeksien päätyminen plussalle.

Kello 11 aikaan keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava oli 0,7 prosenttia plussalla pisteluvussa 17 442. Myös painorajoitettu portfolioindeksi oli ponnahtanut 0,6 prosenttia. Nokian osakkeella tehtiin kauppaa 64 euron hinnalla, mikä on 0,3 euroa eilisiltaa korkeampi. Soneran osake oli pinnistänyt 1,45 euroa 52,90 euroon.

Toimialoista metalli- ja metsä olivat kohonneet keskimäärin puoli prosenttia, pankki- ja rahoitus oli lähes edellisillan tasolla. Vaihtoa kertyi ensimmäisen puolen tunnin aikana 61 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.