Pörssikatsaus: Hex ylitti 10 000 pistettä

Osakkeiden hintojen kehitystä kuvaava Hex-indeksi puhkaisi keskiviikkona ensimmäistä kertaa 10000 pisteen rajan. Nousun takana on Nokian osakkeen jatkuva ja häkellyttävä kallistuminen.

Pörssikaupan päättyessä Hex-indeksi jäi lukemiin 10204,31 pistettä. Helsingin pörssissä yhden rajapyykin ylittäminen ei antanut aihetta sen suurempiin juhlallisuuksiin. Tänä vuonna pörssissä on tilastoitu jo viisi kertaa uuden tuhannen ylitys. Heti vuoden alussa eli 8. tammikuuta mentiin ensi kertaa 6000 pisteen paremmalle puolelle. 9000 pistettä täyttyi 29. lokakuuta.

Vuoden alusta hex-indeksi on noussut noin 76 prosenttia. Portfolio-indeksin lisäys on ollut noin 28 prosenttia. Tässä indeksissä kunkin yhtiön osuus on rajattu enintään 10 prosenttiin. Nokian painoarvoa Helsingin pörssissä kuvaa se, että kaupankäynnin alkaessa keskiviikkona sen osuus oli Hex-indeksistä oli lähes 60 prosenttia. Pörssin historian suurin päivänousu tilastoitiin 9. lokakuuta 1998.

Tuolloin osakkeiden hinnat kallistuivat hieman päälle 10 prosenttia. Toista ääripäätä edustaa ns. musta maanantai eli 19. lokakuuta 1987. Tuolloin osakkeiden hinnoista suli lähes 12 prosenttia. Hex-indeksin ja Hex-portfolioindeksin täysin erilaista elämää kuvaa myös se, että Hex-portfolioindeksi keskiviikkona lukemiin 4019,58 pistettä. Molempien peruspäivä on 28. joulukuuta 1990, jolloin ne olivat tuhannessa pisteessä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat