Pörssiaamu: Hienoista nousua

Helsingin pörssissä osakekauppa alkoi hienoisessa laskussa Nokian vanavedessä. Yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi heikentyi päivän aluksi noin 1 prosenttia. Nokian painoarvosta rajatun portfolioindeksin lasku jäi 0,8 prosenttiin. Myös Helsingissä odoteltiin ennakkoon, että kurssit lähtevät hienoiseen nousuun. Näin ei käynyt myöskään muissa Euroopan pörsseissä, mutta kurssien lasku oli Frankfurtissa ja Lontoossa melko vähäistä.

Euroopassa sijoittajat näyttävät suhtautuvan sotauutisiin aasialaisia kumppaneitaan varovaisemmin ja ristiriitaisemmin. Monissa Euroopan pörsseissä kurssit nousivat jo aiemmin, kun sodan alkaminen alkoi näyttää varmalta. Sitä ennen kurssit laskivat pitkään.

Helsingissä Nokialla käytiin kauppaa kello 10.15 aikaan noin 14,15 eurolla, missä pudotusta eilisen päätöshintaan oli 1,3 prosenttia. Lontoossa FTSE 100 -indeksi heikentyi päivän aluksi 0,3 prosenttia. Frankfurtissa Dax-indeksi heikentyi 0,6 prosenttia. Pariisin pörssissä CAC 40 -indeksi oli noin 0,8 prosentin laskussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat