Pörssi nousuvireessä

Pörssissä vietettiin varsin nousuvireistä päivää. Nokian osake kallistui päivän mittaan lähes seitsemän prosenttia 13,23 euroon. Osake veti Hex-yleisindeksin 3,6 prosenttia plussalle 5331,26 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi nousi perjantaina 1,1 prosenttia. Nokian ohella vahvassa nousussa oli muiden muassa Stockmann, jonka B-osake nousi perjantaina 8,4 prosenttia. Soneran osakekurssi ei Telia-fuusion viivästymistä koskevista tiedoista välittänyt, vaan koheni 2,6 prosenttia 4,02 euroon. Metsäosakkeita vaihdettiin jälleen vilkkaasti, ja niiden osakekurssit nousivat keskimäärin 1,3 prosenttia.

Pankkikonserni Nordean osakekurssi painui lähes neljä prosenttia miinukselle yhtiön ilmoitettua aamulla Ruotsin eläkekassan vastuuvajeen tuplaantumisesta. Konsernin osake maksoi 3,9 prosentin alamäen jälkeen 4,16 euroa. Nordean seuraksi suurimpien laskijoiden listalle pääsivät muiden muassa viestintäkonserni Janton 8,5 prosentin laskullaan sekä matkapuhelinvalmistaja Benefon 4,7 prosentin alamäellään.

Päivän vaihdetuin osake oli poikkeuksellisesti AvestaPolaritin osake, jota myytiin kaikkiaan reilun 530 miljoonan euron arvosta. EU:n komissio antoi eilen hyväksyntänsä Outokummun suunnitelmalle hankkia omistukseensa koko AvestaPolaritin osakekanta.

Päivän kokonaisvaihto oli AvestaPolarit-kaupoista johtuen vuodenaikaan nähden varsin korkea, hieman vajaat 971 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat