Pörssi määräsi Benefonille kurinpitomaksun

Kurinpitolautakunnan mukaan Benefonin liikevaihto- ja tulosennustearviot tälle vuodelle olivat tarkkoja, mutta arvioihin liittyvät riskit oli esitetty väljästi.

Helsingin pörssin kurinpitolautakunta on määrännyt matkapuhelinvalmistaja Benefonille 20 000 euron kurinpitomaksun. Maksu määrättiin tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten rikkomisesta.

Benefon julkisti viime vuonna 26. lokakuuta tulos- ja liikevaihtoennusteen tälle vuodelle. Tilivuoden liikevaihdon odotettiin olevan noin 66,5 miljoonaa euroa ja nettotuloksen noin 7,5 miljoonaa. Arvio pohjautui uuden tuotteen myynnin aloitukseen ja siihen liittyviin jakelu- ja tuotantosopimuksiin.

Valtaosa yhtiön arvioidusta liikevaihdosta ja tuloksesta oli määrä saavuttaa uudella tuotteella. Yhtiö muistutti tiedotteessaan, että arviot perustuvat olettamiin ja niihin liittyy epävarmuuksia.

Kurinpitolautakunnan mukaan Benefonin esittämät liikevaihto- ja tulosennustearviot olivat tarkkoja, mutta arvioihin liittyvät riskit oli esitetty väljästi. Sijoittajalla ei ollut niiden perusteella mahdollista arvioida riskien todennäköisyyttä eikä niiden vaikutuksia.

Lautakunnan mukaan listayhtiö ei voi vetäytyä vastaamasta tulevaisuuden ennusteistaan esittämällä tämänkaltaisia varaumia, jotka koskevat yleisiä liiketoiminnan riskejä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat