Pörssi kiirehtisi yhtiöiden tiedotusta tulosmuutoksissa

Helsingin pörssi kehottaa yhtiöitä tiedottamaan riittävän ajoissa, jos vuositulos poikkeaa merkittävästi ennakoidusta. Tämä on ajankohtaista varsinkin nyt, kun Aasian kriisi ehti vaikuttaa joidenkin suomalaisyhtiöiden viime vuoden tuloksiin.

-Vuosituloksen mahdollisimman aikainen julkistaminen poistaa epätietoisuutta ja ylläpitää sijoittajien luottamusta suomalaisiin yhtiöihin sijoituskohteena, sanoi johtaja Mika Björklund Helsingin Pörssistä sijoitusalan seminaarissa tänään. Björklundin kehotus koskee yhtä hyvin Aasian markkinoilla toimivia yhtiöitä kuin myös niitä, joihin vaikutukset heijastuvat välillisesti. Tilinpäätöstä tehdessään yhtiö voi huomata, että vuositulos poikkeaa aiemmin ilmoitetusta arviosta.
-Jos poikkeama on merkittävä, yhtiön on hyvä antaa tiedote keskeisistä tilinpäätöstiedoista heti, kun ne ovat käytettävissä, Björklund sanoi.

Björklundin mukaan yhtiöitä askarruttaa tilinpäätöstiedotteiden laajuus. Riittääkö avainasiat vai pitäisikö julkistaa tilinpäätös sellaisenaan? Pörssi suosittaa, että tilinpäätöstiedote kattaa keskeiset tilinpäätöstiedot ja sisältää näkemyksen tulevasta kehityksestä.
-Tavoitteena on, että myöhemmin julkistettavassa vuosikertomuksessa ei ole uusia, aiemmin julkistamattomia ja osakkeen arvon kannalta olennaisia seikkoja, Björklund sanoi.

Björklund muistutti, että rahoitustarkastus voi myöntää tiedottamiseen poikkeusluvan silloin kun liikesalaisuudet ovat vaarassa tulla julki. Poikkeusluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei sijoittajan etu vaarannu.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat