Pörssi jyrkässä laskussa myös Helsingissä

Helsingin pörssikurssit sukelsivat 5,3 prosenttia eli enemmän kuin pariin vuoteen yhden päivän aikana. Nokia luisui 6,3 prosenttia. Pelko Yhdysvaltain taantumasta on laskenut rajusti pörssikursseja kautta Euroopan.

Osakemarkkinat laskivat tänään voimakkaasti Aasian ja Euroopan markkinoilla. Markkinakommenttien mukaan lasku johtui sijoittajien huolesta Yhdysvaltain taloudesta ja dollarista. Yhdysvalloissa pörssit olivat kiinni kansallisen vapaapäivän vuoksi.

Helsingin pörssikurssit sukelsivat 5,3 prosenttia eli enemmän kuin pariin vuoteen yhden päivän aikana. Pörssin yleisindeksi laski 534,16 pistettä 9500,71 pisteeseen. Nokia luisui 1,41 euroa eli 6,3 prosenttia 20,85 euroon.

Laskusssa olivat tänään siis paitsi Helsingin myös koko Euroopan keskeisten osakepörssien indeksit. Kurssien heilahtelu on voimistunut syksyllä tapahtuneen kurssikäänteen jälkeen. Tämänpäiväinen pudotus oli silti poikkeuksellisen raju, vaikka vuosituhannen vaihteen romahduksesta jäätiin kauat. Silloin kurssit laskivat enimmillään ähes 16 prosenttia yhdessä päivässä.

Markkinat reagoivat Yhdysvaltain talouden elvytyssuunnitelmiin, jotka julkistettiin perjantaina. Presidentti George W. Bushin kaavailema tukipaketti tulkittiin osoitukseksi talouden heikosta tilasta.

Tokiossa kurssit laskivat 3,9 prosenttia. Lontoossa eurooppalaisten osakkeiden kurssit laskivat karkeasti samaan tahtiin kuin Helsingin pörssi.

Elisan suomalaiset omistajat torjuivat maanantaina Novatorin yrityksen yhtiön hallituksen vaihtamiseksi. Elisan osakekurssi laski 5,4 prosenttia 18,15 euroon.

Eniten laskua pankki- ja energiaosakkeissa

Kovimpien iskujen kohteena ovat olleet pankkiosakkeet ja menettäjiin kuuluvat myös energia-alan suuryritykset.

- Osakemarkkinoilla on huolta Aasian laskun jäljiltä. Silmiin pistävää on, että Euroopassa tullaan nyt lujaa alas. Psykologiset syyt ajavat ihmiset mieluummin myymään kuin ostamaan. Meno on ollut heikkoa jo pitkään, kuvaa eräs Kauppalehden haastattelema välittäjä.

Välittäjän mukaan mitään uusia uutisia ei ole saatu, mutta subprimeen liittyviä huhuja pankkien alaskirjauksista on taas ollut liikkeellä. Mutta, jos historiasta voi etsiä mitään toivoa osakkeidensa päällä istuville sijoittajille, niin usein juuri ennen kurssien taitetta tulee isoja laskuja.

Aasian suurin subprime-panostaja Bank of China saattaa uutistoimisto Bloombergin mukaan joutua tekemään 2,4 miljardin dollarin alaskirjaukset viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä. Pankit vetivät Aasiassa kurssilaskua.

Laskua kautta linjan

Kauppalehden mukaan yleisindeksi OMXH oli kello 14.40 aikaa pudonnut 3,3 prosenttia 9 704,28 pisteeseen. Yleisindeksi on ollut viimeksi alle 10 000 pisteessä viime vuoden maaliskuussa, jolloin osakemarkkinat kärsivät Kiinan osakemarkkinoiden romahtamisesta.

Vaihtoveturi Nokia puolestaan oli pudonnut 4,3 prosenttia 21,31 euroon. Muista vaihdetuimmista Fortum oli vajonnut 3,7 prosenttia ja Neste Oil 3,0 prosenttia, kun taas Kone oli kivunnut 2,8 prosenttia ja Outokumpu oli perjantaisella päätöstasollaan. Sampo oli rojahtanut 4,0 prosenttia, Nokian Renkaat 3,2 prosenttia ja Wärtsilän B-osake 3,4 prosenttia.

TeliaSoneran kurssi oli livennyt 3,2 prosenttia. Deutsche Bank laski osakkeen sijoitussuosituksen tasolle "pidä" tasolta "osta".

Teleyhtiö Elisalla ei käydä kauppaa ylimääräisen yhtiökokouksen aikana. Kokous alkoi kello 14. Kokouksessa punnitaan nykyisen hallituksen luottamus ja islantilaisen Novatorin suunnitelmat. Taistosta odotetaan tasaväkistä. Ennen yhtiökokouksen alkamista osake oli 5,7 prosentin syöksylaskussa.

Metsäjäteistä UPM oli vaipunut 2,2 prosenttia ja Stora Enson R-osake 0,9 prosenttia.

Sijoitusyhtiö Ruukki oli pudonnut 4,5 prosenttia. Yhtiö kertoi Venäjän saha- ja selluloosainvestointiensa hakemusten käsittelyn jatkuvan Kostroman aluehallinnossa ja odottavansa ratkaisua kuukauden kuluessa. Yhtiö arvioi, että saha voisi olla koneiden puolesta toiminnassa jo vuoden lopulla.

(MTV3-Kauppalehti-STT)

Lue myös:

    Uusimmat