Pörssi-ilta nousuvireinen

Bioteknologiayhtiö Biotie Therapiesin 62,16 prosentin hirmuloikka väritti tänään Helsingin pörssipäivää. Biotie kertoi rahoituksensa järjestymisestä, mikä loihti esiin uutta luottamusta yhtiöön. Biotien rahojen arvioitiin olevan jo loppumassa, mutta nyt yhtiö sai runsaasti lisäaikaa kärsivällisyyttä vaativalla alallaan.

Muutenkin päivä oli duurivoittoinen, vaikkakin kaupankäynnin vauhti jäi erittäin vaisuksi. Vaihtoa kertyi ainoastaan 335,47 miljoonaan euroa. Hex-yleisindeksi nousi 1,91 prosenttia 5562,04 pisteeseen, ja portfolioindeksikin pinnisti 0,97 prosenttia ylöspäin.

Nokia paransi kurssiaan 2,81 prosenttia 14,99 euroon, vaikka brittilehdistössä mollattiin yhtiön kykyä menestyä kännykkäpalveluissa. Metsäyhtiö M-realin osavuosituloksen pysyminen selvästi plussan puolella heikentymisestään huolimatta nosti yhtiön vaihdetumman B-osakkeen arvoa 4,60 prosenttia. Myös muut suuret metsäyhtiöt paransivat kurssejaan M-realin perässä.

Suhteellisten laskijoiden kärkeä oli Keslan A-osake 10,71 prosentin pudotuksella. Päivän tulosjulkistajista HK Ruokatalon heikentynyt meno rankaisi yhtiön osaketta 4,19 prosentin arvon menetyksellä.

Helsingin pörssi sai vetoapua myös New Yorkin arvopaperimarkkinoilla, joilla Dow Jones -teollisuusosakeindeksi ja Nasdaq-teknoindeksi olivat noin 1,7 prosentin nousussa Helsingin pörssin sulkeutumisen aikoihin.

New Yorkissa sijoittajia miellyttivät useat myönteisiä yllätyksiä tarjonneet osavuositulokset kuten McDonald'sin nousu voitolle, vaikka tänään julkistetut Yhdysvaltain maaliskuun kulutusluvut jäivät odotetusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat