Mainos

Pörssi haluaisi olla pidempään auki

Helsingin pörssi haluaisi jatkaa kaupantekoaikaansa iltaseitsemään. Näin Helsingissäkin ehdittäisiin paremmin reagoida New Yorkin pörssin avautumiseen sekä Kaukoidän pörsseihin. Helsingin Arvopaperipörssin operatiivinen johtaja Asko Schrey uskoo, että kaupankäyntiajan jatkaminen on yksi pörssin tämän vuoden pohdinnan aihe.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin korostaa, että aukioloaika on tiukasti kytkyssä sääntöön, jonka mukaan kaikkien arvopaperivälittäjien pitää olla kaupantekovalmiudessa pörssin aukioloajan. Säännös on Schreyn mukaan historian perintöä ja joutaisi poistaa.
-Tehkööt ne kauppaa, jotka haluaa, hän sanoo.

Vaikka pörssissä aukioloajan pidentäminen on ollut esillä, mitään konkreettisia suunnitelmia ei ole tehty. Viime syksynä pörssi pidensi aukioloaikaansa puolella tunnilla iltakuuteen ja jo silloin oli esillä kaupankäynnin venyttäminen puoliseitsemään. Schreyn mukaan välittäjät eivät kuitenkaan innostuneet ajatuksesta, koska se olisi pakottanut heidät olemaan joka päivä töissä 18.30:een asti.

Pörssikaupan jatkaminen iltaseitsemään lisäisi lähinnä Nokian kauppaa, sillä suomalaisyhtiöistä New Yorkissa tehdään kauppaa eniten Nokialla.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.