Porin seutu pistää lapset liikkeelle

Porin kaupunki ja sen lähikunnat aikovat iskeä kunnon rintamalla lapsiin ennen kuin nämä ehtivät totutella laiskaan ja lihottavaan elämäntyyliin. Lasten hyvinvointia kohottavan Hyvis-hankkeen koordinoijien mukaan terveyteen innostavat käytännön sovellukset alkavat näkyä 3-13-vuotiaiden lasten arjessa syksyn aikana.

Neuvolat jakavat liikuntavinkkejä. Päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa olevien lasten hoitajat on koulutettu tarjoamaan liikuntamahdollisuuksia. Myös koulupäiviin halutaan ujuttaa tunti liikkumista tavallisten liikuntatuntien lisäksi.

-On arvokasta kehittää ja ottaa käyttöön mittarit, joiden avulla ammattilaiset voivat seurata lasten terveys-, liikunta- ja ruokailutottumuksia. Ylipainoisten lasten ohjaus on yksi haaste. Ja tärkein kohderyhmä on se, joka ei vielä liiku, arvioi hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, terveysjohtaja Pekka Satomaa.

Myös lasten vanhempien osuus terveystalkoissa korostuu, sillä valistusta annetaan muun muassa vanhempainilloissa.

Kartoituskyselyiden uskotaan vaikuttavan myös jatkokäyttäytymiseen, kun esimerkiksi neuvolaikäisten lasten vanhemmat joutuvat hetkeksi pysähtymään lomake kourassa listaamaan perheen terveystottumuksia.

Porin vapaa-aikaviraston johtaja Kimmo Rinne muistuttaa, ettei Hyvis-hankkeessa yritetä tehdä yksittäistä temppua, jolla kaikki lapset saadaan liikkumaan hetkeksi, vaan monien toimijoiden yhteistyö mahdollistaa ikäluokkien iloisen innostamisen laajasti ja pitkäaikaisesti.

Hyvis-kunnat luottavat siihen, että varhain aloitettu terveellinen elämä vähentää terveyspalvelujen tarvetta jatkossa. Porin koordinoimassa yhteishankkeessa ovat mukana Ulvila, Luvia, Merikarvia, Pomarkku ja Noormarkku.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat