Pompeijin muinaiskaupunki murenee - alueelle hätätila

Italian hallitus on julistanut vuoden mittaisen hätätilan Pompeijin muinaiskaupunkiin. Tavoitteena on pelastaa maailmanperintökohde täystuholta lisärahoituksen ja uusien suojelutoimien turvin.

Arkeologit ja historioitsijat ovat jo vuosia valittaneet Pompeijin heikosta hoidosta. Sitä piinaavat niin rikkaruohot, roskaaminen, varastelu kuin töhrintäkin. Sanomalehti Corriere della Seran mukaan joka vuosi noin 150 neliötä korvaamattomia freskoja tuhoutuu välinpitämättömyyden vuoksi.

Monet Pompeijin 1500 rakennuksesta onkin jouduttu sulkemaan vierailijoilta huonon kunnon takia ja 30 vuotta sitten aloitetut restaurointityöt ovat yhä kesken.

Pompeijista on yli 250 vuoden kaivaustöiden aikana saatu esiin noin kaksi kolmasosaa eli runsaat 40 hehtaaria. Viimeinen kolmannes on edelleen maan peitossa, ja sen päällä lojuu laiton kaatopaikka.

Pompeiji oli Rooman valtakunnan aikana noin 13 000 asukkaan kaupunki, kunnes Vesuviuksen purkaus hautasi sen noin vuonna 79.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat