Pomon nimi purkissa pitää maitovarkaan loitolla

Maidon hävikkiä työpaikalla tarkkailtiin puolen vuoden ajan. Seuranta-aikana maitoa varastettiin yli 7 litraa. Työyksikön johtajan nimellä varustetut maitotölkit säilyivät jääkaapissa kutakuinkin koskemattomina.

Kahvimaidon luvatonta lainailua työpaikan jääkaapista voidaan estää. Vieraalla purkilla käymistä hillitsevät kalliin merkin valitseminen ja tölkin laittaminen pomon nimiin, selviää joulukuun Duodecim-lehden tutkimuksesta.

Maidon hävikkiä tarkkailtiin puolen vuoden ajan. Työpaikan jääkaappiin jätettiin tutkimusjakson aikana kolmella eri kauppanimellä myytävää maitoa, joista kuuteen merkittiin omistajan nimi ja viisi jätettiin nimettömiksi. Seuranta-aikana maitoa varastettiin 7,1 litraa, mikä merkitsee 65 prosenttia tarjolla olleesta maidosta. Keskimääräinen hävikki oli vajaat kaksi desilitraa päivässä.

Eniten maitoa kaadettiin purkeista, joissa ei ollut omistajan nimeä. Sen sijaan työyksikön johtajan nimellä varustetut tölkit säilyivät kutakuinkin koskemattomina.

Maidon kauppanimellä oli selkeä vaikutus sisällön houkuttelevuuteen. Kaupan omalla tuotemerkillä varustettu maito kelpasi luvattomille kahvittelijoille kaikista parhaiten. Niistä vietiin lähes kaikki, 9,2 desiä päivää kohti. Maitopurkin sijainnilla jääkaapissa ei sen sijaan ollut vaikutusta.

Tutkijat yllättyivät maidon lainailun laajuudesta. Tutkimuksen kohteena olleessa työyhteisössä jopa joka kymmenes juotu kahvikuppi sisälsi luvattomasti käyttöön otettua maitoa. Myönteisenä havaintona pidettiin nimellä varustettujen tölkkien karttamista.

Tutkijat arvelevat, että muiden purkeilla kävijä on hyvätapainen mutta huonomuistinen lainailija, "todennäköisimmin kahvin alikäyttäjä tai mies". Luvatonta lorottelua pidettiin kuitenkin vakavana ongelmana rehellisten maitokahvin nauttijoiden kannalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat