Pommit kylvivät kuolemaa Irakissa

Yli 50 ihmistä on tänään saanut surmansa pommi-iskuissa eri puolilla Irakia. Jatkuvista väkivaltaisuuksista huolimatta Irakin hallitus ei ole päässyt sopuun sisä- ja puolustusministerien virkojen täyttämisestä.

Päivän tuhoisimmassa yksittäisessä iskussa Khalisissa Bagdadin pohjoispuolella 14 ihmistä kuoli ja 17 haavoittui, kun pommi tuhosi työmatkalaisia kuljettaneen bussin. Bagdadissa puolestaan 17 ihmistä kuoli ja yli 30 haavoittui, kun kaksi autopommia räjähti Ahdamijahin sunnilähiössä.

Tigrisjoen vastakkaisella rannalla, Kadhimijan shiia-alueella bussissa räjäytetty pommi tappoi viisi ihmistä ja haavoitti seitsemää. Päivään mahtui vielä kaksi muuta pommi-iskua pääkaupunkiseudulla. Niissä kuoli yhteensä 12 ihmistä ja kymmeniä haavoittui.

Lehdistö tulilinjalla

Kaksi amerikkalaisen televisioyhtiön kuvausryhmän jäsentä kuoli, kun pommi räjähti heitä kuljettaneen auton tuntumassa. Surmansa saivat CBS-yhtiön kuvaaja ja äänittäjä. Yhtiön kirjeenvaihtaja Kimberly Dozier sai iskussa vakavia vammoja.

Ryhmä matkusti Yhdysvaltain armeijan ajoneuvossa, kun sitä vastaan hyökättiin, televisioyhtiö kertoi.

Britannian armeijan mukaan kaksi sen sotilasta kuoli eilen tienvarsipommin räjähdyksessä Basrassa Etelä-Irakissa.

Varapääministeri Barham Salehin mukaan sisä- ja puolustusministerien nimittäminen on viivästynyt, koska nimityksistä pyritään pääsemään sopuun kaikkien keskeisten hallitusryhmittymien välillä. Muu hallitus saatiin koottua runsas viikko sitten, viisi kuukautta parlamenttivaalien jälkeen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat