Pommin räjäyttäjä nuori suomalaismies

Vantaan eilisiltaisen pommi-iskun tekijäksi epäillään 19-vuotiasta opiskelijaa. KRP:n mukaan mies menehtyi myös itse räjähdyksessä.

Onnettomuspaikan ulkopuolella räjähdyksen uhreja on kunnioitettu kukin ja kynttilöin.


Keskusrikospoliisi ilmoittaa epäilevänsä, että eilen Myyrmannin ostoskeskuksessa räjähtäneen pommin on räjäyttänyt suomalainen nuori mies.

Poliisin mukaan epäilty on 19-vuotias Vantaalla asuva, syntyperältään suomalainen mies, joka opiskeli helsinkiläisessä ammattikorkeakoulussa kemiaa. Ohjeet pommin tekoon mies sai tiettävästi Internetistä.

Opiskelijan asuntoon Vantaan Tikkurilassa tehdyssä kotietsinnässä on takavarikoitu mm. kirjallista aineistoa, joka poliisin mukaan liittyy räjähdysaineisiin. Aineistoa aletaan käydä läpi huomenna, joten vielä ei tiedetä, onko mies jättänyt esimerkiksi itsemurhaviestin.

Myyrmannin pommiräjähdyksessä kuoli keskusrikospoliisin mukaan kuusi aikuista ja yksi lapsi. Surmansa sai kolme miestä, kolme naista ja tyttö. Heistä viisi kuoli heti ja kaksi myöhemmin sairaalassa.

Teon motiivi yhä epäselvä


Poliisi on ollut yhteydessä opiskelijan lähiomaisiin. Heille tapahtunut on ollut täydellinen järkytys ja yllätys.

Teon motiviista ei ole vielä tietoa. Miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Poliisin mukaan räjäyttäjällä on voinut olla tekijäkumppaneita. Ketään ei kuitenkaan ole toistaiseksi pidätetty eilisten tapahtumien johdosta.

Itsemurha vaikuttaa todennäköisimmältä motiivilta. Krp ei kuitenkaan ole poissulkenut muita vaihtoehtoja, kuten törkeää rikosta tai pommin laukeamista vahingossa. Poliittisia vaikuttimia ei silti pidetä todennäköisenä motiivina.

Omaisten suojelemiseksi poliisi ei kerro, onko miehellä ollut mielenterveydellisiä ongelmia.

Lipponen kiitteli viranomaisia

Pääministeri Paavo Lipponen oli helpottunut kuullessaan pommi-iskun tekijän selvinneen. Hänen mielestään kaikkien suomalaisten ja ennen kaikkea omaisten kannalta oli myönteistä, että syyllinen löytyi nopeasti.

Lipponen tuntui olevan huojentunut siitä, että kyse ei ollut mistään organisoidusta toiminnasta. Hän kommentoi uutistoimisto STT:lle, että traagisessa tilanteessa se oli sinänsä helpotus.

Lipposen mielestä rikoksen selvittämisessä toimittiin todella nopeasti ja tehokkaasti. Hän antoi lämpimät kiitokset kaikille viranomaisille tehokkaasta työstä.

(MTV3-STT)


(Kymmenen uutiset 12.10.2002)

Lue myös:

    Uusimmat