Pommi tappoi Baskimaalla

Leluun sijoitettu pommi tai ilotulite räjähti tänään Pohjois-Espanjan San Sebastianissa surmaten yhden ihmisen, poliisi kertoi. San Sebastian on Espanjan baskialueen tärkein kaupunki. Lisäksi räjähdyksessä loukkaantui kaksi lasta.

Surmansa saanut oli 62-vuotias nainen, jonka autossa räjähdys sattui. Se tapahtui aamupäivällä kaupungin keskustassa. Räjähdyksessä kuollut nainen oli loukkaantuneiden lasten isoäiti. Yksivuotiaan pojan vammat ovat vakavia, toisen nelivuotiaan pojan lieviä.

Autossa oli myös lasten täti, joka ei loukkaantunut. Hän kertoi antaneensa pojille leluauton, joka oli löytynyt ravintolasta. Poliisin mukaan kyseessä saattoi olla ilotulite, eikä pommi, kuten aiemmin arveltiin. Muutenkaan isku ei viitannut baskiseparatistijärjestön Etan iskujen tunnusmerkkeihin.

Poliisi löysi kauko-ohjattavasta leikkiautosta jälkiä ruudista, muttei dynamiitista.

Lauantaina pommi räjähti hotellissa Saloussa lähellä Barcelonaa. Kymmenen ihmistä loukkaantui. Iskusta on syytetty Etaa. Kukaan ei toistaiseksi ole ilmoittanut asettaneensa pommia.

San Sebastian on suosittu turistikohde varsinkin tähän aikaan vuodesta. Eta varoitti aiemmin tänä vuonna aikovansa iskeä Espanjan turistikohteisiin.

(MTV3-STT-AP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat