Pommi surmasi poliisin Madridissa

Poliisi sai surmansa ja 12 ihmistä loukkaantui, kun autoon sijoitettu pommi räjähti Espanjan pääkaupungissa Madridissa myöhään eilen. Räjähdys sattui lähellä oikeusministeriön arkistoa ja kirkkoa Aluchan alueella iltakymmeneltä.

Poliisi epäilee, että iskuun käytettiin jopa neljäkymmentä kiloa räjähteitä. Tuntematon soittaja oli 45 minuuttia ennen räjähdystä varoittanut pommista baskien äärijärjestön Etan nimissä. Viranomaiset ehtivät evakuoimaan kadut, joiden kahviloissa istui paljon ihmisiä.

Surmansa saanut poliisi oli eristämässä alueella sijaitsevia rakennuksia räjähdyshetkellä. Pommi-isku tehtiin päivää ennen kuin baskihallitukselle on määrä valita uusi johtaja baskien alueparlamentissa Vitoriassa.

Etaa syytetään yhdeksän ihmisen murhasta Madridissa tänä vuonna. Kaikkiaan on noin 800 ihmistä saanut surmansa Etan 33 vuotta jatkuneessa kampanjassa Pohjois-Espanjan baskialueen itsenäistymisen puolesta.

(STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat