Pommi räjähti autossa Israelissa

Yksi ihminen sai surmansa ja yhdeksän haavoittui poliisin seuraaman reittitaksin räjähtäessä Umm el-Fahmin arabikaupungin lähellä Pohjois-Israelissa.

Pommin jälkiä

Surmansa saaneen epäiltiin kuljettavan pommi-iskuun tarkoitettuja räjähteitä, kertoi poliisi. Kolme muuta autossa ollutta haavoittui, heistä kaksi vakavasti. Lisäksi haavoittui kuusi ihmistä auton ulkopuolella. Pommi räjähti poliisin tarkastaessa pitkän takaa-ajon jälkeen taksia kiireesti pystytetyllä tiesululla.

Kyseessä oli tiettyä reittiä kulkeva minibussityyppinen taksi, jonka matkustajat eivät välttämättä tunteneet toisiaan. Israelin viranomaiset sanoivat olevansa huolissaan arabien lisääntyneestä soluttautumisesta Israeliin miehitetyiltä Länsirannan ja Gazan alueilta.

Eroavan apulaispuolustusministerin Ephraim Snehin mukaan poliisi on jo jonkin aikaa tiennyt ääriainesten suunnitelmista räjäyttää autopommeja Israelissa.

Poliisi tiukensi tänään turvatoimia Tel Avivin alueella sen jälkeen kun kaupungissa oli eilen löydetty ja räjäytetty kahden kilon pommi. Räjähdys vaurioitti läheistä voileipäkauppaa, mutta ei vaatinut uhreja.

Israelin edellinen suuri räjähdys sattui 8. helmikuuta Jerusalemin juutalaisessa länsiosassa, mutta kukaan ei haavoittunut.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat