Pommi-iskut Ugandassa surmasivat yli 70 futisfania

Ugandassa 74 ihmistä on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut pommi-iskuissa. Paikallisen poliisin mukaan kuolonuhreja on tarkalleen 64, ja loukkaantuneita 71. Pommit räjähtivät Ugandan pääkaupungissa Kampalassa etiopialaisessa ravintolassa ja rugbykerholla.

Kuolleista 15 sai surmansa ravintolassa ja 49 rugbykerholla. Ainakin yksi kuolleista oli Yhdysvaltain kansalainen, muiden kuolleiden kansallisuuksista tiedotetaan myöhemmin.

Ihmiset olivat seuraamassa jalkapallon MM-finaalia, kun pommit räjähtivät. Räjähdyspaikkaa tutkineet poliisit epäilevät ainakin toisen iskuista olleen itsemurhaisku, sillä räjähdyspaikalta löydettiin somalialaisen ihmisen jäänteet.

Iskuille ei ole vielä ilmoittautunut tekijää, mutta epäilykset kohdistuvat somalialaiseen ääriliikkeeseen al-Shabaabiin. Sen edustajat ovat aiemmin uhanneet iskeä Kampalaan, koska Ugandalla on Somaliassa Afrikan unionin joukkoja. Uganda ja Burundi ovat ainoat afrikkalaiset maat, joilla on rauhanturvajoukkoja levottomassa Somaliassa. Teoista epäillyllä islamistiryhmä al-Shabaabilla on arveltu olevan yhteyksiä al-Qaidaan.

Muita epäiltyjä ovat Ugandan hallitusta vastustava ADF-sissiliike sekä maassa aiemmin toiminut terroristiryhmä Herran vastarinta-armeija LRA.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pahoitellut iskuja. Yhdysvallat on myös ilmoittanut olevansa valmis antamaan Ugandalle apua.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat