Polvivamma vaivaa Martti Suosaloa

Näyttelijä Martti Suosalon kesä sujuu lomaillessa, rasitusvammasta huolimatta.

Suosalo tähdittää 13. heinäkuuta ensi-iltansa saavaa kotimaista Ja saapuu oikea yö -trilleriä. Heinäkuun loppuun asti lomaileva Suosalo oli keskiviikkona saapunut edustamaan elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

Ennen elokuvasaliin siirtymistä Suosalo viihtyi istuallaan muiden seurustellessa seisten. Syy tähän selvisi Suosalon kertoessa rasitusvammastaan.

– Mulla on nyt tällainen limapussitulehdus, vanhan jalkapalloilijan vamma. Nyt se jalkapallonuoruus kostautuu, Suosalo kertoo MTV3.fille.

Suosalon polvi on kuvattu, mutta ainakaan tässä vaiheessa sitä ei operoida. Martti vakuuttaakin voivansa hyvin ja keskittyvänsä kesällä muutenkin loman viettoon ja lepäilyyn.

– Tämä menee kyllä viikon levolla ohi. Nyt ei auta kun katsoa televisiota, onneksi tulee jalkapalloa.

Suosalo kertookin olevansa varsinainen himourheilija. Hän valmistautuu esimerkiksi teatteriesityksiin käymällä lenkillä, eikä virta heti esityksen jälkeenkään lopu.

– Kyllä sitä esityksen jälkeenkin pari tuntia jaksaa vaikka mitä, mutta sitten tuleekin totaaliväsymys ja hyvin äkkiä uni.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat