Polttoaineiden kuljetussulku kiristää tunnelmaa Britanniassa

Britannia harkitsee poikkeustoimia bensiinipulan aiheuttaman kasvavan paniikin hillitsemiseksi.

Britannian hallitus vaatii öljy-yhtiöitä jatkamaan polttoaineen jakelua huoltoasemille saarrosta huolimatta. Pääministeri Tony Blairin mukaan yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta huoltoasemille saataisiin lisää bensiiniä. Hallitus on luvannut poliiseja turvaamaan kuljetuksia.

Opetusministeri David Blunkett sanoi aiemmin, että poikkeustoimiin saatetaan ryhtyä jo tänään kuningatar Elisabetin annettua hallitukselle erityisvaltuudet polttoainejakelun ja hätäpalvelujen turvaamiseksi.

Kuljetusalan ja maanviljelijöiden saarrot ovat pahasti häirinneet koulujen ja sairaaloiden elintarvike- ja polttoainejakelua eri puolilla Britanniaa. Pahimmin kärsineillä alueilla jätteet ovat jääneet keräämättä ja sairaalat ovat karsineet vähemmän kiireellisiä palveluja.

Lontoossa huoltoasemilla jonotettiin viimeisiä bensiinieriä jo ennen aamunkoittoa. Kuorma-auton- ja taksinkuljettajat ovat mm. saartaneet öljynjalostamoja ja satamia pakottaakseen hallituksen lieventämään polttoaineverotusta, joka on Euroopan kirein. Kyseessä on pääministeri Tony Blairin työväenpuolueen hallituksen tähän asti pahin kriisi. Blair vakuutti kuitenkin eilen, ettei hallitus taivu saartojen edessä.

Belgiassakin jännitystä ilmassa

Brysselin liikenne on edelleen jumissa. Liikennekaaos jatkuu jo kolmatta päivää, kun kuljetusyrittäjät ovat jatkaneet mielenosoituksiaan vaatien polttoaineiden hinnanalennuksia. Kuljetusalan ammattilaisten neuvottelut Belgian hallituksen kanssa eivät näytä tuottavan tulosta. Liikenneministeri Isabelle Durant on torjunut vaatimukset dieselin verotuksen alentamisesta. Liikenneministerin tarjoamat alennukset työnantajamaksuihin eivät ole tyydyttäneet kaikkia mielenosoittajia.

Mielenosoituksia polttoaineiden korkeita hintoja vastaan on järjestetty tänään myös muun muassa Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Saksan hallitus on brittiläiseen tapaan ilmoittanut, ettei se aio seurata Ranskan esimerkkiä ja suostua protestoijien vaatimuksiin. Ranskassa teitä tukittiin yhä hallituksen myönnytyksistä huolimatta, joskin viimeviikkoista pienemmässä mittakaavassa.

Hollannissa mielenosoittajat katkaisivat eilen yhden tärkeimmistä moottoriteistä. Tänään useampia moottoritietunneleita tukittiin aamuruuhkan aikaan. Saksassa kuorma-autoilijat ja taksinkuljettajat järjestivät autokulkueita vastustaen bensiinin hintojen nousua, ja maanviljelijät ilmoittivat aikovansa liittyä mielenosoittajien joukkoon. Protesteja odotetaan syntyvän myös Irlannissa ja Espanjassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat